Siirry sisältöön

Keskustan kansanedustaja Hanna Huttunen: Alueellinen opintolainahyvitys helpottaa itäisen Suomen tilannetta ja on iso käänne aluepolitiikassa

Keskustan kansanedustaja, harvaan asuttujen alueiden parlamentaarisen työryhmän puheenjohtaja Hanna Huttunen:

Alueellinen opintolainahyvitys helpottaa itäisen Suomen tilannetta ja on iso käänne aluepolitiikassa

Budjettiriihen päätös alueellisen opintolainahyvityksen kokeilemisesta Itä- ja Pohjois-Suomessa on iso ja pitkään odotettu käänne suomalaisessa aluepolitiikassa, Keskustan kansanedustaja ja harvaan asuttujen alueiden parlamentaarisen työryhmän puheenjohtaja Hanna Huttunen sanoo.

– Kehitys on Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnissa pitkään kulkenut niin, että nuoret lähtevät kotiseuduiltaan opiskelemaan muualle ja päätyvät töihin isoimpiin keskuksiin. Vain harva palaa kotiseuduilleen. Samaan aikaan jäljelle jäävä porukka ikääntyy ja alueilla on pulaa työntekijöistä.

– Norjan esimerkin mukainen alueellinen opintolainahyvitys mahdollistaa nuorille monen toiveiden mukaisesti kodin ja elämän rakentamisen myös isoimpien keskusten ulkopuolelle. Se helpottaa osaltaan myös työntekijäpulaa, joka on etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa vakava ja vakavoituva ongelma.

Huttusen mukaan alueellisen opintolainahyvityksen kokeileminen on yhdessä budjettiriihen Itä-Suomi-paketin kanssa tärkeä osoitus Suomen pitkän itärajan maakuntien ihmisille siitä, että heitä ei jätetä oman onnensa nojaan.

– Venäjä-suhteiden katkeaminen sodan vuoksi on muuttanut perinpohjaisesti itäisen Suomen tilannetta ja tulevaisuuden näkymiä. Nyt pitää tehdä yhdessä kaikki mahdollinen näiden alueiden elinvoiman turvaamiseksi ja parantamiseksi. On tärkeää, että suunnitteluvalmiit hankkeet saadaan mahdollisimman nopeasti liikkeelle ja että hankkeet jakautuvat tasa-arvoisesti itäisen Suomen maakuntien välille.

Lisätietoja: kansanedustaja Hanna Huttunen, puhelin 050 514 3582

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan kansanedustaja Hanna Huttunen: Alueellinen opintolainahyvitys helpottaa itäisen Suomen tilannetta ja on iso käänne aluepolitiikassa