Siirry sisältöön

Keskustan kansanedustajien valtakunnallinen jalkautumisviikonloppu 27. -30.3. peruuntuu

Piirroskuva kettu puunrungolla.

-Katsomme, että ihmisten sairastumisen ehkäisemiseksi on nyt perusteltua välttää tämänkaltaisia ihmisten kokoontumisia. Noudatamme tässä hallituksen ja viranomaisten toimintaohjeita. Olemme tilanteesta luonnollisesti pahoillamme, Keskustan piiri- ja kunnallisjärjestöissä kun on tehty jo paljon työtä tilaisuuksien eteen, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen sanoo.

Valtakunnallinen jalkautumisviikonloppu järjestetään myöhemmin kuluvana vuonna tilanteen niin salliessa. Keskustan kansanedustajat pidättäytyvät ylipäätään järjestämästä yleisötilaisuuksia puolueiden yhdessä sopiman linjauksen mukaisesti ainakin pääsiäisen yli.

Lue seuraavaksi

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen puoluevaltuusto 25.4.2026
Tämä vaalikausi on jälleen osoittanut, että maaseudun ja pienempien paikkakuntien ainoa turva ja tuki on Keskusta. Vain Suomen Keskusta näkee Suomen kokonaisena ja näkee myös maakuntien mahdollisuudet.
25.4.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Antti Kaikkonen puoluevaltuuston kokouksessa 25.4.2026
Poliitikkojen tärkein tehtävä on luoda ihmisille turvaa ja tulevaisuudenuskoa. Luoda Suomelle yhteinen suunta, minne mennä. Juuri tässä, juuri tänään Suomi kaipaa suunnan. Ei vain sopeutuksia, vaan päämäärän. Ei vain säästölistoja, vaan tulevaisuuskuvan. Ja tässä on Keskustan paikka. Keskustan Suomi on maa, jossa jokainen voi nähdä oman paikkansa tulevaisuudessa. Maa, jossa asetetaan selkeitä tavoitteita. Ja myös mitataan, päästäänkö niihin.
25.4.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkosen puhe Työn Kasvupäivässä
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen puhe Keskustan eduskuntaryhmän Työn Kasvupäivässä Helsingissä 24.4.
24.4.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan kansanedustajien valtakunnallinen jalkautumisviikonloppu 27. -30.3. peruuntuu