Siirry sisältöön

Keskustan Katainen: Uudet innovaatiot ja kevyen liikenteen akut mukaan EU:n akkuasetukseen

Elsi Katainen

Euroopan parlamentin liikennevaliokunta on hyväksynyt kantansa EU:n akkuasetukseen.

”Olen tyytyväinen, että ehdotukseni kevyen liikenteen akkujen eli sähköpyörien- ja sähköpotkulautojen ulottamisesta asetukseen sai kaikkien parlamenttiryhmien tuen. Näin vahvistetaan akkuklusteria ja kiertotaloutta sekä varmistetaan, että jo nyt vähissä olevat kriittiset raaka-aineet saadaan hyödynnettyä tulevien akkujen valmistuksessa”, ryhmänsä neuvottelijana toimiva europarlamentaarikko Elsi Katainen (kesk./Renew Europe) kertoo.

Liikennevaliokunnan mukaan akkujen keräystä ja kierrättämistä koskevia tavoitteita voidaan nostaa EU:n komission ehdotuksesta vielä 5% kunnianhimoisemmiksi, jota Katainen pitää tervetulleena Suomen ollessa akkukierrätyksen edelläkävijä.

Liikennevaliokunta haluaa pitää akkujen valmistuksessa ovet auki uusille innovaatioille. Uutena raaka-aineena voidaan käyttää esimerkiksi ligniiniä, jota syntyy mm. metsäteollisuuden sivuvirtana.

”Akkujen innovaatiot kehittyvät EU:n lainsäädäntöä nopeammin. Jo nyt akkukennoja voidaan valmistaa puupohjaisesta ligniinistä, mikä voi olla yksi ratkaisu tarjontapulaan, sillä akkujen kysyntä kasvaa räjähdysmäisesti liikenteen sähköistyessä vauhdilla. EU:n on luotava säännöstö, joka kiihdyttää uusia innovaatioita ja halusimme liikennevaliokunnassa lähettää tästä vahvan viestin”, Elsi Katainen linjaa.

Katainen pitää neuvottelujen tärkeänä saavutuksena, että liikennevaliokunnan lausuntoon saatiin joustoa niin, että akkujen tuottajilla ja tuottajayhteisöillä säilyy jatkossakin mahdollisuus määritellä akkujätevirtojen suuntia.

”On tärkeää, että nykyiset hyvin toimivat tuottajavastuujärjestelmät, joita meillä on Suomessa akkukierrätyksen parissa, pystyvät jatkamaan toimintaansa tehokkaasti direktiivin muuttuessa asetukseksi. Lausunnossa tuottajia ja tuottajayhteisöjä kohtaan ajamani kansalliset joustot mahdollistavat tämän ja olen tyytyväinen, että kaikki poliittiset ryhmät tukivat näitä muutosehdotuksia neuvotteluissa.”

EU:n akkuasetuksen käsittely jatkuu Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnassa. Euroopan parlamentti äänestää EU:n akkuasetuksesta keväällä 2022, jonka jälkeen asetuksen sisältö viimeistellään jäsenmaiden, komission ja parlamentin välisissä kolmikantaneuvotteluissa.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan Katainen: Uudet innovaatiot ja kevyen liikenteen akut mukaan EU:n akkuasetukseen