Skip to content

Keskustan Honkonen: Helsinki-keskeisyydestä maakuntien valtaan

Petri Honkonen sininen paita metsässä

Keskustan varapuheenjohtaja, puolueen ohjelmatyötä johtava kansanedustaja Petri Honkonen pitää Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n esitystä Suomesta kymmenen osavaltion liittovaltiona tervetulleena ravisteluna aluepoliittiseen keskusteluun.

– Hätkähdyttävää on, että esitys tulee oikealta, jossa on pitkään vannottu keskittämispolitiikan nimiin. EVA:kin nyt tunnustaa, että Helsinki-keskeiselle politiikalle on vaihtoehto. Kokoomushan sen sijaan vannoo keskittämispolitiikan nimiin edelleen, vaikka kehitys menee ihmisten omilla päätöksillä monipaikkaiseen hajautetumpaan suuntaan.

Honkosen mukaan osavaltio ja liittovaltio ovat käsitteinä turhan amerikkalaisia, mutta EVA:n tavoite on oikea: päätösvallan antaminen alueiden ihmisille heitä itseään koskevissa asioissa. On kyse sitten verotuksesta, lähi- ja peruspalveluista, koulutusmahdollisuuksista, liikenneyhteyksistä tai työpaikoista.

– Alueilla tiedetään parhaiten, miten asiat kannattaa järjestää sen sijaan, että ne sanellaan Helsingin kabineteista yhdellä muotilla koko maahan. Tarvitsemme siksi myös lainsäädäntöön lisää joustavuutta.

Honkosen mukaan alueet voisivat myös kilpailla palveluilla asukkaista ja esimerkiksi verotuksella yritysten ja asukkaiden sijoittumisesta. Sote-uudistus on ensiaskel kohti Suomen alueiden itsehallintoa.

– Sote-palvelujen ja pelastustoimen siirtyminen maakuntien hoidettavaksi avaa ovet EVA:nkin nyt tavoittelemaan Suomeen.

Petri Honkonen

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja (Keski-Suomi)

Lue seuraavaksi

”Kepun siltarummut” Keskustalle kunnia-asia
Viikonloppuna uutisoitiin, että töihin ajavien suomalaisten kustannukset voivat lähitulevaisuudessa nousta jopa sadoilla euroilla. Työmatkavähennyksen yläraja lasketaan 7000 euroon ja alarajaa – siis omavastuuta – nostetaan 900 euroon. Jälkimmäinen tuntuu etenkin pienituloisimpien, autoa töissä käyntiin tarvitsevien ihmisten arjessa.
19.9.2023 / Uutiset
Eduskuntaryhmän viikkotiedote: Lähipalveluiden kurjistaminen tulee kalliiksi
Hallitus kokoontuu ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona budjettiriiheen. Siellä hallitus neuvottelee valtion ensi vuoden budjetista, julkisen talouden suunnitelmasta eli koko vaalikauden menokehyksistä sekä myös kuluvan vuoden lisätalousarviosta.
15.9.2023 / Eduskuntaryhmän viikkotiedote

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kalli kysyi syksyn ensimmäisellä eduskunnan kyselytunnilla, miksi hallitus leikkaa sosiaali- ja terveyspalveluista ja keskittää lähipalvelut.
12.9.2023
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan Honkonen: Helsinki-keskeisyydestä maakuntien valtaan