Siirry sisältöön

Keskustan kaupunkitoiminnan kehittämisrahat jaettu Puoluekokous2018

Kaikille muille kaupungeille avoimessa haussa jaettiin järjestö- ja kaupunkitoiminnan kehittämiseen rahoitusta nyt kolmannen kerran. Rahoituksen saamiseksi oli esitettävä hakemus uuteen toimintaan, toimintatapojen kehittämiseen tai kokeiluun. Kaikkia hakemuksia ei valitettavasti voitu rahoituksen rajallisuuden takia tukea. Hyväksytyiksi tulivat ne ideat, joissa korostui uutuusarvo ja innostusta lisäävä ratkaisukeskeisyys.

Seuraavan kerran kaupunkitoiminnan kehittämisrahaa jaetaan alkuvuodesta. Keskustan puoluevaltuusto vahvistaa puolueen budjetin vuodelle 2019 Turun kokouksessaan, minkä jälkeen tarkempi aikataulu vahvistuu ja hausta tiedotetaan erikseen.

Lue seuraavaksi

Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
Keskustan uusi varapuheenjohtaja täräyttää: äänestysikäraja laskettava 16 vuoteen
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markku Siponen on huolissaan nuorten syrjäytymisestä. Siponen nostaa uudeksi näkökulmaksi keskusteluun nuorten laajemman osallistamisen. Osallistamisen keinoiksi hän esittää äänestysikärajan laskemista ja koko ikäluokkaa koskevaa palvelusvelvollisuutta
9.6.2026 / Uutiset
Lapsiperheitä suojattava velkajarrun toimeenpanossa - Keskustan puoluekokouksen kannanotto 7.6.2026
Lapsiperheiden turvallinen arki ja toimeentulo sekä perheen perustamiseen rohkaisu ovat Keskustan talouspolitiikan kulmakiviä.
7.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan kaupunkitoiminnan kehittämisrahat jaettu Puoluekokous2018