Siirry sisältöön

Keskustan Kettunen: Hallitus pettämässä torstaina opettajat, poliisit ja hoitajat

Keskustan varapuheenjohtaja Tuomas Kettunen tuomitsee hallituksen aikeet painaa lailla vientialojen ulkopuolisten työntekijöiden palkkakehitystä alaspäin. Kettusen mukaan kokoomus, perussuomalaisten tuella, pettää opettajien, poliisien, hoitajien, sotilaiden ja lastenhoitajien luottamuksen, pahentaa työvoimapulaa hoitoalalla ja lietsoo riitoja työmarkkinoille. Myös palvelualojen ja rakentamisen ammattilaiset kärsisivät hallituksen suunnitelmasta. Hallitus aikoo tehdä eri alojen palkkakehitystä heikentävän lakiesityksen tulevana torstaina.

  • Orpo ja Purra eivät arvosta poliisien, hoitajien tai opettajien työtä. Ammattilaiset tuomitaan ikuiseen palkkakuoppaan. Kun palkkaratkaisut muilla aloilla olisivat joka kerta paremmat, houkuttaa arvokas ura esimerkiksi päiväkodissa, vanhainkodissa, poliisina tai opettajana jatkossa entistä vähemmän, Kettunen sanoo.
  • Samalla hallitus vaikeuttaa valtakunnansovittelijan työtä sitomalla tämän käsiä ja sotkemalla toimivia toimintatapoja. Työriidat roihuavat hallituksen ansiosta jatkossa entistä kuumempina ja laajempina, kun sovittelun mahdollisuudet ajetaan alas.
  • Jos hallitus ei luovu hallitusohjelman kirjauksesta, pahenee monien alojen työvoimapula, työtaistelut kiihtyvät ja eriarvoisuus repeää. Kukahan nämäkin sotkut siivoaa, kysyy Kettunen.

Hallitusohjelman mukaan ”Laissa työriitojen sovittelusta säädetään, että palkantarkastusten yleistä linjaa ei voida ylittää valtakunnansovittelijan toimistosta tai sovittelulautakunnan toimesta annettavalla sovintoehdotuksella.” Kettunen vaatii hallitusohjelmasta perääntymistä. Lopullinen lakiesitys tulee julkiseksi vasta, kun hallitus on sen istunnossaan käsitellyt.

  • Hallituksen ja Hakaniemen lapsellinen riitely on jo maksanut Suomelle tähtitieteellisiä summia. Nyt kesken palkkaneuvottelujen käynnistetään uudet riidat. Taasko hallitus haukkuu palkansaajapuolta mafiaväeksi ja ammattiliitot pistävät lakkovahdit porteille, Kettunen kysyy.

Lue seuraavaksi

Kun maailmalla tuulee, Suomen paketti on pidettävä kasassa
Kansanedustajat kävivät keskiviikkona 12.2.2025 eduskunnassa kuluvan vuoden valtiopäivien aloituskeskustelun. Keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen sanoi ryhmäpuheessaan, että kokoomuksen ja perussuomalaisten kauniit lupaukset ja kovat tavoitteet ovat monilta osin karanneet kauemmaksi kuin hallituksen aloittaessa. Kaikkonen muistutti, että Keskustalla on konkreettisia eväitä parantaa Suomen talouskasvua ja pelastaa ihmisten palvelut.
12.2.2025 / Uutiset
Talouspolitiikan arviointineuvosto Keskustan kannalla: Hyvinvointialueiden alijäämien kattamiseen tarvitaan lisää joustoa
Sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat kasvaneet nopeasti, ja monet hyvinvointialueet olivat selkeästi alijäämäisiä 2023 ja 2024. Hyvinvointialueiden sääntely edellyttää kertyneiden alijäämien kattamista vastaavilla ylijäämillä 2025 ja 2026, mikä vaatii monella alueella merkittäviä menoleikkauksia. Niitä on jo tehty palveluverkkoa karsimalla ja henkilöstöä vähentämällä, mikä entisestään vaikeuttaa hoitoon pääsyä. Keskusta on esittänyt aluevaaliohjelmassaan hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämien kattamiseksi vuoden 2028 loppuun asti. Samoilla linjoilla on talouspolitiikan arviointineuvosto.
6.2.2025 / Ehdokaskirjeet 2025
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan Kettunen: Hallitus pettämässä torstaina opettajat, poliisit ja hoitajat