Siirry sisältöön

Keskustan Lohi, Aittakumpu ja Mattila iloitsevat: Tänään tehtiin historiaa!

Tänään tehtiin historiaa, iloitsivat keskustalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet, kansanedustajat Markus Lohi, Pekka Aittakumpu ja Hanna-Leena Mattila, eduskunnan hyväksyttyä soteuudistuksen lainsäädännön äänin 105-77.

Kansanedustajat ovat tyytyväisiä, että Suomessa kyetään edelleen toteuttamaan välttämättömiä, ihmisten hyvinvointia parantavia ja julkista taloutta vakauttavia uudistuksia.

Edustajat muistuttavat, että uudistus tehdään ihmisten, ei hallinnon vuoksi. Uudistuksella turvataan ennen kaikkea kaikkien suomalaisten arjessa tarvitsemia peruspalveluita koko maassa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi huomauttaa, että lait ovat kivijalka uudistukselle. Todellinen uudistus tapahtuu maakunnissa eli hyvinvointialueilla. Katse siirtyykin nyt alueille ja eteenpäin, uudistuksen valmisteluun.

-Sote-uudistuksen myötä hallintohimmelit vähenevät ja vastuut selkeytyvät. Maakunnissa on jo pitkään odotettu sotea, joka siirtää suomalaisille tärkeiden palveluiden järjestämisen vahvemmalle pohjalle. Alueilla on valmistauduttu pitkään uudistuksen tuloon, ja on hienoa, että valmistelutyötä voidaan nyt lakien hyväksymisen myötä jatkaa varmalta pohjalta, Aittakumpu iloitsee.

Lohi toivoo, että alueilla valmistelu jatkuu yhdessä ilman hallitus – oppositio asetelmaa. Uudistuksen keskeisten tavoitteiden toteutuminen ratkaistaan käytännön toimeenpanossa. Lohi korostaa vielä, että muutostilanne tulisi nyt käyttää alueilla maksimaalisesti hyväksi. Ihmisten palveluiden turvaamisen ja hoitoketjujen sujuvuuden on ohjattava valmistelua.

Lohen mukaan on välttämätöntä satsata perustason palveluihin. Tämä onnistuu vain rakentamalla kumppanuuksia julkisen ja yksityisen palvelutuotannon kesken. Monituottajuudessa on rakennettava malleja, jotka mahdollistavat myös pienten sotealan yritysten ja ammattinharjoittajien mukaan ottamisen palvelutuotantoon.

Edustaja Mattila toteaa, että sote-uudistus mahdollistaa hoito- ja lääkäripalveluiden tuottamisen myös osuuskuntamallilla, jonka avulla voidaan varmistaa hoitoalan ammattilaisten riittävyyttä harvaan asutuilla alueilla. Sote-pykälät mahdollistavat myös vuokralääkärien käytön sairaalapäivystyksissä, joka turvaa pienten sairaaloiden toimintaedellytyksiä, Mattila iloitsee.

Sote-uudistus tuo Suomeen uudet vaalit. Keskustalle suoran kansanvallan vahvistaminen on ollut aina tärkeää, Aittakumpu muistuttaa. Äänestettyään maakuntavaaleissa sote-palveluiden ja pelastustoimen päättäjiä, ihmiset myös tietävät jatkossa, kuka palveluista päättää, Aittakumpu huomauttaa.

 

Lue seuraavaksi

Kun maailmalla tuulee, Suomen paketti on pidettävä kasassa
Kansanedustajat kävivät keskiviikkona 12.2.2025 eduskunnassa kuluvan vuoden valtiopäivien aloituskeskustelun. Keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen sanoi ryhmäpuheessaan, että kokoomuksen ja perussuomalaisten kauniit lupaukset ja kovat tavoitteet ovat monilta osin karanneet kauemmaksi kuin hallituksen aloittaessa. Kaikkonen muistutti, että Keskustalla on konkreettisia eväitä parantaa Suomen talouskasvua ja pelastaa ihmisten palvelut.
12.2.2025 / Uutiset
Talouspolitiikan arviointineuvosto Keskustan kannalla: Hyvinvointialueiden alijäämien kattamiseen tarvitaan lisää joustoa
Sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat kasvaneet nopeasti, ja monet hyvinvointialueet olivat selkeästi alijäämäisiä 2023 ja 2024. Hyvinvointialueiden sääntely edellyttää kertyneiden alijäämien kattamista vastaavilla ylijäämillä 2025 ja 2026, mikä vaatii monella alueella merkittäviä menoleikkauksia. Niitä on jo tehty palveluverkkoa karsimalla ja henkilöstöä vähentämällä, mikä entisestään vaikeuttaa hoitoon pääsyä. Keskusta on esittänyt aluevaaliohjelmassaan hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämien kattamiseksi vuoden 2028 loppuun asti. Samoilla linjoilla on talouspolitiikan arviointineuvosto.
6.2.2025 / Ehdokaskirjeet 2025
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan Lohi, Aittakumpu ja Mattila iloitsevat: Tänään tehtiin historiaa!