Siirry sisältöön

Keskustan Markus Lohi: Kela-korvauksia ei pidä poistaa yksityisestä sairaanhoidosta

Markus Lohi puhumassa

Keskustan varapuheenjohtaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan pj. Markus Lohi ei näe perustetta poistaa yksityisen sairaanhoidon kela-korvauksia. Hallitus ei ole asiasta päättänyt eikä niiden poistaminen sisälly hallitusohjelmaan.

-Kela-korvauksilla on paikkansa osana suomalaista terveydenhuoltoa turvaten palveluiden saatavuutta myös pienituloisille esimerkiksi suun terveydenhuollossa, vaikkakin niiden suhteellinen merkitys on pienentynyt leikkausten vuoksi. Yksityisten terveyspalveluiden rooli on tärkeä, kun rakennetaan siltaa kohti uusia hyvinvointialueita eikä sitä pidä vaarantaa ideologissävytteisillä heitoilla, Lohi linjaa.

-Sote-uudistuksen kynnyksellä Kela-korvauksien osalta on pikemmin tarve keskustella kela-korvausten kehittämisestä kuin poistamisesta niin kansalaisten kuin sote-sektorin yritysten näkökulmasta. Tärkeää on myös varmistaa monituottajuus ja palveluseteleiden käyttö osana sote-uudistusta, Lohi toteaa.

Parlamentaarinen työryhmä käy läpi syksyn aikana sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavarahoitusta. Keskusta on valmis avoimesti katsomaan monikanavarahoituksen kehittämistä osana uudistuvaa sote-rahoitusta tämän vuosikymmenen aikana.

Markus Lohi

Markus Lohi

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja (LappI)

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan Markus Lohi: Kela-korvauksia ei pidä poistaa yksityisestä sairaanhoidosta