Siirry sisältöön

Keskustan ministeriryhmään uusia erityisavustajia

Keskustan ministeriryhmään uusia erityisavustajia

Keskustan ministeriryhmän avustajakunnassa tapahtuu muutoksia.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen on kutsunut erityisavustajikseen yhteiskuntatieteiden maisteri Satu Mäki-Lassilan ja valtiotieteen kandidaatti Miikka Pynnösen.

Satu Mäki-Lassila on toiminut usean ministerin erityisavustajana tällä ja aiemmilla hallituskausilla sekä virkamiehenä opetus- ja kulttuuriministeriössä. Mäki-Lassila siirtyy puolustusministeriöön puhemiehen erityisavustajan paikalta. Kaikkosen avustamisen lisäksi hän avustaa Keskustan ministeriryhmää ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksissä.

Miikka Pynnösen vastuualueena puolustusministerin esikunnassa tulee olemaan kotimaan politiikka ja ministerin viestintä. Aiemmin Pynnönen on toiminut Keskustan eduskuntaryhmässä viestinnän asiantuntijana.

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on kutsunut erityisavustajakseen Jirka Hakalan. Hakala siirtyy tehtävään puolustusministeriöstä, jossa hän on toiminut puolustusministeri Kaikkosen erityisavustajana. Hakalan vastuulla tiede- ja kulttuuriministerin esikunnassa on koulutuspolitiikka. Hakala jatkaa keskustan ministeriryhmän viestinnästä vastaavana erityisavustajana.

Mäki-Lassila, Pynnönen ja Hakala aloittavat tehtävissään 20.9. Uudet erityisavustajat tulevat toisiin työtehtäviin aiemmin siirtyneiden avustajien tilalle.

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
Liikunta kuuluu kaikille - Keskusta julkaisi liikuntalinjauksensa
Keskusta on julkaissut liikuntalinjauksensa, jossa on toimenpiteitä suomalaisten fyysisen toimintakyvyn parantamiseksi 15 prosentilla vuoteen 2040 mennessä.
8.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan ministeriryhmään uusia erityisavustajia