Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko puoluevaltuuston kokouksessa Kuopiossa 26.11.2022

Hyvät keskustalaiset,

Ukrainalla on edessään hyiset ajat.  Sähköt on poikki, talot kylmenevät. Sydämemme ja ajatuksemme ovat jokaisessa kodissa, jossa tänäkin aamuna on herätty sodan mielettömyyden aiheuttamaan kuoleman pelkoon ja ahdistukseen.

Me seisomme Ukrainan rinnalla. Vapauden puolella.

Maailmassa on käynnissä isojen voimien kamppailu. Kansanvalta ja itsevaltaisuus mittelevät.

Me suomalaiset tiedämme miten pitkän varjon sota sukupolviin jättää.

Jokaisen pitkän ja pimeän päivän, koko pakkasen täyttämän talven me tulemme seisomaan Ukrainan rinnalla. Ja kyllä, kestämme oman, sittenkin pienen osamme sodan kurimuksesta.

Hyvät ystävät,

Sota Euroopassa on palauttanut meidät perusasioiden äärelle. Suomalaisilla on huoli. Olemmeko turvassa, riittääkö meillä leipää ja lämpöä, onko varaa maksaa perheen laskut. Omavaraisuus, kotimainen ruoka ja energia ovat saaneet arvonpalautuksen, Keskustalta se ei koskaan kadonnutkaan.

Osaltaan jo korona-aika havahdutti meidät miettimään elämän syvempiä arvoja. Kun maailman ovet sulkeutuivat, suomalaiset hakeutuivat väljemmille vesille, luonnon läheisyyteen. Perheen ja oman lähipiirin merkitys korostui. Monelle kotimaa avautui uusin silmin – kokonaisena Suomena.

On havahduttu siihen, että ei tosiaan riitä, että vain osassa Suomea voidaan hyvin. Kaikissa Suomen kolkissa on elämän ehtojen täytyttävä. Koko maan puolustamisella on väliä. Vain siten voidaan koko Suomi pitää turvassa. Tässä ajassa ollaan keskustan ydinarvojen äärellä.

Hyvät kuulijat,

Sotien jälkeen Suomea rakennettiin vimmalla ja voimalla. Miehet palasivat rintamalta koteihin, joita naiset olivat pitäneet pystyssä. Samalla uudet kodit, viljeltävät maat ja elanto oli etsittävä sadoilletuhansille evakoille.  Sotakorvauksia maksettiin. Jokaisessa perhekunnassa oli kohdattu suruviesti. Unissaan rintamalta palanneet elivät sodan kauhuja uudelleen ja uudelleen.

Mutta tulevaisuudenusko oli kova. Ajateltiin, että edessä on jotain parempaa, jotain valoisampaa kuin takanapäin. Ja niinhän se on todella ollut.  Vain muutamassa vuosikymmenessä, maailmanhistorian mittakaavassa ainutlaatuisella tavalla rakentui hyvinvointiyhteiskunta nimeltä Suomi, jonka kansasta tuli maailman onnellisin.

Entä nyt? Tulevaisuuden tutkija Otto Tähkäpää on kuvannut, kuinka sotien jälkeen rakennetun Suomen perusta on murtumassa. Sain kuunnella hänen esitelmänsä juuri muuten sotiemme veteraanien perintöä käsittelevässä valtioneuvoston tilaisuudessa. Tutkijan viesti iski syvälle. Tämän päivän nuoret kasvavat aikuisiksi epävarmassa maailmassa, jossa kriisit seuraavat toisiaan. Näkymä tulevaisuuteen on sumun peitossa. Usko tulevaisuuteen puuttuu.

Yli puolet nuorista sanoo tulevaisuuden tuntuvan ahdistavalta ja vielä useampi pelkää sotaa. Jo aiemmin pelkoa ja ahdistusta aiheutti ilmastonmuutos, tuo aikamme vakavin ongelma. Nuorisopsykiatrian jonoissa on yhdeksänkertainen määrä nuoria kun aikana ennen koronaa.

Elämän höyhenenkevyt ja samalla raudanluja voima on siinä, että uskomme edessä olevan jotakin vielä parempaa. Tämä on ollut Suomen menestyksen perusta, luottamus tulevaisuuteen sukupolvesta toiseen.

Eikä luottamuksen ketju saa katketa.

Tärkein tehtävämme on luoda nuorille toivon näkymiä. Kertoa että ongelmat voidaan ratkaista.

Hyvät keskustalaiset,

Kuluneen vaalikauden me totisesti olemme ratkoneet poikkeuksellisen vakavia ongelmia. Eläneet kriisejä todeksi, antaneet niihin liittyville päätöksille kasvomme. Me olemme kantaneet vastuuta ja maksaneet siitä vastuunkantajan hinnan.

Ystävät,

Vaalikauden, tarkemmin ottaen kahden vastuuvaalikauden yhteenlaskettu lyhyt oppimäärä kuuluu seuraavasti:

Olemme kantaneet vastuuta. Saaneet paljon ja erittäin hyvää aikaiseksi. Laittaneet itsemme likoon. Politiikan sisältö on mielikuviin verrattuna todellisuudessa paljon parempaa. Keskustan hallitusohjelmatavoitteet ovat valtaosin toteutuneet. Kuten vuoden alussa aloittavat hyvinvointialueet. Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että olemme menettäneet paljon luottamusta ja kadottaneet yhteyden moniin suomalaisiin.

Minä tiedän sen ja tunnen vastuuni. Suomalainen sinulle sanon, kuulemme viestisi ja otamme opiksi. Että voisit luottaa tulevaisuuteen, tähän maahan ja meihin.

Päättyvän hallituskauden ongelma ei taida niinkään olla se, mitä on tehty, vaan kenen kanssa on tehty. Olo ei ole ollut kotoisa. Mutta on tässä se hyvä puoli, että on ainakin tullut selväksi oman aatteen ytimet – on niitä sen verran puolustettu. Ajattelen niin, että puolue on silloin olemassa, kun sitä joku myös vastustaa. Mutta sopisi entistä useamman kyllä myös kannattaa!

Yhdestä asiasta olen ihan varma.

Keskustaa, tekijäporukkaa tarvitaan. Vanhaa kunnon Keskustaa, eteenpäin katsovaa ja edistyksellistä Keskustaa. Eduskuntavaaleihin on 127 päivää. Siksi, nyt. Meidän on puolustettava näitä arvoja ja tätä aatetta, joka on meille mahdottoman rakas. Suoristetaan ryhti ja ryhdytään tosimielellä taistelemaan tilasta, joka on otettavissa takaisin. Ei muuttamalla Keskustaa vaan olemalla juuri sitä, mitä olemme aina olleet.

Harvalla on meidän kaltaisemme etuoikeus liittyä vastuunkantajien sukupolvien ketjuun puolueessa, joka on Suomen hienoin puolue. Erityisen tärkeitä olette te, jotka olette ehdolla kevään vaaleissa, kiitos siitä! Olette kansanvallan lipunkantajia!

Ystävät,

Katsotaan eteenpäin, Suomi tarvitsee meitä.  Oma puolueemme on paljon muutakin kuin hallitusvastuu. Suomen suurin kuntapuolue, suurin hyvinvointialueiden puolue. Naisia ja miehiä jokaisessa kunnassa. Paikallisia kysymyksiä ratkomassa, konstailematonta väkeä, joka ei ensimmäisestä myrskytuulesta horjahda. Keskusta on se puolue, joka parhaiten voi tuoda paikalliset näkemykset myös mukaan valtakunnanpolitiikkaan.

Me keskustassa olemme jo vuosikymmenten ajan puolustaneet suomalaista ruokaa, kotimaista energiaa sekä pihapiirejä, joissa naapuritalojen lapset turvassa leikkivät. Toimivia liikenneyhteyksiä ja maanpuolustusta. Olemme tehneet työtä niiden asioiden eteen, jotka muut puolueet ovat löytäneet vasta viime vuosien kriisien myötä.  Olemme olleet koko Suomen puolella silloinkin, kun se ei ole ollut muodissa. Olemme aito ja alkuperäinen koko Suomen puolue.

On syytä erikseen todeta: varokaa halpoja kopioita.

Olen varma, että me löydämme taas yhteyden suomalaisiin.  Jää murtuu kyllä. Mutta se vaatii vimmatusti työtä. Ihmisten tykö menemistä ja kohti katsomista.

Kutsun teidät nyt jäänmurtajiksi. Ei ole sattumaa, että tunnetuimpien nimet ovat Sisu ja Urho.

Näytetään ystävät yhdessä sen Keskustan voima, joka huolehtii leivästä, lämmöstä ja lähipalveluista. Tätä kokonaisuutta ei yksikään toinen poliittinen liike suomalaisille tarjoa.

Arvoisat puoluevaltuutetut,

Me tunnemme tämän maan jokaisen kunnan keskustaajamat, valtatiet ja kylätiet. Olemme kaikkialla läsnä. Siksi puhumme aluepolitiikasta jokaisessa Suomen maakunnassa. Tätä haluan alleviivata, jokaisessa Suomen maakunnassa. Keskittäminen ei tunnusta Suomen arvoa ja mahdollisuuksia. Keskittäminen on huonoa puolustuspolitiikkaa, joka asettaa meidät alttiiksi vaaralle.

Alueiden politiikasta on tullut erottamaton osa turvallisuuspolitiikkaa. Tämä on viestini eduskuntavaaleissa äänestäville suomalaisille. Täällä itäisessä Suomessa railoksi muuttunut raja vaikuttaa eniten.

Tavoitteemme on, että alueellisesti tasapainoisemman Suomen kehittämisessä otetaan ensi vaalikaudella kunnon harppaus eteenpäin.

Joillain paikkakunnilla tarvitaan vauhtiin pääsyyn vähän lisävirtaa. Toisaalta on myös alueita, joilla erityisiä, nopeasti kehittyneitä vahvuuksia, jopa positiiviseksi kriisiksi kehittyviä ilmiöitä, jossa tarvitaan nopeita ratkaisuja kasvun onnistumiseksi.  Siksi haluamme luoda Suomeen erityistalousalueita. Niiden tavoite on entisestään vahvistaa vetovoimaa, investointeja ja työllisyyttä.

Erityistalousalueita on 23 EU-maassa. Olemme siis niiden puuttuessa oikeastaan kummajaisia, emme suinkaan valtavirtaa. Tampereen kaupunki oli perustamisensa aikaan sekin erityistalousalue. Ehkä siis saamme tähän tukea myös pääministeriltä.

Lisävirtaa toisivat esimerkiksi verotuksen ja sosiaaliturvamaksujen kevennykset ja opintolainojen takaisinmaksun huojennukset.

Koulutuksen ja tutkimuspanosten suuntaamisessa sekä osaavan työvoiman saatavuuden turvaamisessa alueilla voisi olla enemmän päätösvaltaa. Samoin luvituksen ja hallinnollisten velvoitteiden joustot voisivat olla pidemmälle meneviä.

Erityistalousalue on sanana vaikea, mutta tavoite on helppo ymmärtää. Niitä tarvitaan, jotta jokainen suomalainen, jokainen Suomen kolkka olisi yhdenvertainen ja yhteisen talouden kakku kasvaisi. Erityistalousalueiden menestys ei ole muilta pois, päinvastoin. Oma maa, koko maa.

Hyvät ystävät,

Nyt kannatta ottaa mukava asento, sillä kerron puheessa vähän perusteellisemmin, mitä Keskusta oikein Suomen tilanteesta ajattelee.

Suomella on edessään erityinen tehtävä, jonka äärelle haluan meidät kaikki hetkeksi pysäyttää.  Se on tiikerin lailla hitaasti hiipinyt ikääntymisen kriisi, joka kasvaa pian täydeksi myrskyksi, hopeiseksi myrskyksi. Kansamme vanhenee. Meiltä loppuvat lapset.

Aloitan Paavosta.

Paavo Armas Kullervo – Paavopa hyvinkin. Uusi vastikään syntynyt suomalainen. Näillä komeilla nimillä kastettuna lapsi tulee elämäntaipaleensa kulkemaan. Pikkuisen alle neljä kiloa, vähän yli 50 senttiä. Elämää takana kolmisen kuukautta. Päivälleen viikko sitten puin varovasti valkoista kastemekkoa pienen Paavon ylle. Valmistauduin kunniatehtävään, kulkemaan kummina tämän pienen pojan rinnalla.

Lapsi on aina ihme, mutta voidaan sanoa, että Paavo on aito harvinaisuus. Suomessa on tänä vuonna syntynyt vähemmän lapsia kuin nälkävuosina. Meillä olisi yllin kyllin hyvää, mitä lapsille tarjota, mutta lapsiluku pienenee pienenemistään.

Meitä on pian ihan liian vähän kannattelemaan tätä kaikkea.

Vuonna 2030 joka neljäs suomalainen on yli 65-vuotias. Joka neljäs. Pohjoissavolaisista useampi kuin joka kolmas on yli 65-vuotias vuonna parinkymmenen vuoden päästä.

Vanhenemme Euroopan maista nopeimpien joukossa.

Ikääntyvä maa ei ole huono asia, ei hyvä asia. Se on tosiasia. Se ei ole kenenkään syy, siitä ei kuulu syyllistää ketään. Mutta vastuu siitä pitää kantaa yhdessä.

Sopeutuminen ikääntyväksi maaksi, arvon keskustalaiset, on minun mielestäni maamme suurin tulevaisuuskysymys. Tunnistamme jo aika hyvin ilmastonmuutoksen vakavuuden, mutta ikääntymisen todellisuus on jäänyt näkemättä, vaikka tilastot ovat puhuneet karua kieltään jo pitkään.

Tai no. Heikkenevä huoltosuhde, ikäpyramidi, kestävyysvaje. Olemmehan me näistä puhuneet. Mutta olemmeko oikeasti toimineet?

Meidän on suhtauduttava tähän kriisiin niin kuin olemme suhtautuneet äkillisiin, päälle kaatuviin katastrofeihin – päättäväisesti, nopeasti, yksituumaisesti.  Ja päätöksissä on oltava rohkea.  Sellaisella rohkeudella päätimme liittyä Natoon, selätämme energiakriisin ja hoidimme yhdessä koronan. Ikääntyminen on isompi ongelma kuin kuluneen vaalikauden aikaisten isojen kriisien äkillisesti syntyneet velkavuoret.

Kun puhumme ikääntymisen kriisistä, on puhuttava asioiden oikeilla nimillä. Emme silloin puhu moittiaksemme heitä, jotka saavuttavat korkean iän vaan puolustaaksemme heidän oikeuttaan vanheta arvokkaasti tärkeänä osana toimivaa suomalaista yhteiskuntaa. Edessä olevassa harmaassa on myös hyviä sävyjä.

Hyvät ystävät,

Monella kylän raitilla on nykyään hiljaisempaa, mutta ikääntyvä väestö ei ole vain maaseudun erityiskysymys. Se on yhtä lailla jokaisen suomalaisen kunnan ja ison kaupungin todellisuus.

Eläkeläisyys voi olla vuosikymmeniä hyvää, aktiivista elämää. Mutta lopulta edessä on elämän ehtoo ja hoivan tarve.

Olemme liian pitkään jättäneet vanhusten asiat heitteille. Kyse on ihmisoikeuksista. Ikäihmisten ihmisoikeudet eivät kaikilta osin toteudu nykyisessä kotihoitoa painottavassa mallissa. Pitäisi puhua ikäihmisen perustuslaillisesta oikeudesta riittävään hoitoon ja huolenpitoon. Oikeudesta vanheta ilman pelkoa siitä, että apua ei saa. Samalla korostan, onneksi on myös paljon hyvää hoivaa, kiitos hyvien hoitajien. On kyse myös hoitajien oikeudesta tehdä työnsä niin hyvin kuin he haluaisivat.

Ääneen lausumaton totuus on, että liian moni, liian huonokuntoinen ihminen joutuu liian kauan sinnittelemään omassa kodissaan.

Kotihoidon kehittäminen on ollut vanhuspalveluiden mantra viimeisen vuosikymmenen ajan. Nyt kysyn, olemmeko menneet kotihoidon korostamisessa liian pitkälle?

Tapasin kuukausi takaperin miehen, joka kertoi kotihoidon työntekijän ajavan hänen luokseen kirkonkylältä neljä kertaa päivässä 20 kilometriä suuntaansa. Se tekee 160 kilometriä päivässä vain yhtä ihmistä varten. Aikaa menee tunteja, mutta yhdessäololle ja kohtaamiselle aikaa on hyvässä lykyssä vartti vierailua kohden. Pahinta tässä kotihoitajien rallissa on se, että hoitokäynnit turvaavat elämisen vähimmäistason, lääkkeet, ruuan ja kotiavun, mutta elämän laadun takeet jäävät pakosta puuttumaan: kohtaaminen, kosketus, ulkoilu tai kiireetön juttutuokio.

Hyvät kuulijat,

Meidän on saatava nykyisen kotihoidon ja laitoshoidon väliin lisää vaihtoehtoja, kuten palveluasumista ja perhehoitoa.  Vuokra- tai omistusasuminen yhteisössä, josta löytyy päiväaikaan sote-ammattilaisia, harrastustoimintaa sekä kohtaamisia ikätovereiden kanssa voisi tuoda iloa ikäihmisten usein liian yksinäiseen ja virikkeettömään arkeen. Omaishoidossakin on yhä paljon parannettavaa.

Tätä ei ratkaista pelkällä rahalla. Sellaista rahaa ei ole olemassa. Ja kun väki vähenee, ei mikään määrä rahaa taio meille kaikkia niitä osaajia, joita tarvitsisimme hoitamaan lapset, vanhukset, sairaat tai muuten apua tarvitsevat.

Myös teknologiaa on otettava enemmän käyttöön. En kaihda sanoa tätä ääneen. Se sitäpaitsi takaa yksilöllisiä ratkaisuja hoivaan.

Kun ihmisiä ja rahaa on niukalti, on Suomen otettava kaikki digitalisaation välineet käyttöön, ennen kaikkea hoitajien avuksi ja vanhusten parhaaksi. Tätä ei pidä pelätä. En pidä siitä, että suomalaiset ikäihmiset esitetään joissain puheenvuoroissa vain teknologiapelkoisina tapauksina. Olemme osaava ja utelias kansakunta kaikissa ikäryhmissä. Laitteita pitää opettaa käyttämään.

Arvon keskustatekijät,

Keskustan ajatus on perustunut aina kolmen kestävyyden yhteensovittamiseen. Ihmisen, luonnon ja talouden sovintoon.

Talouden pitää olla sovitettu luonnon kantokykyyn, se on elinehtomme. Ja taloudenpidon pitää olla sellaista, että kaikki pysyvät mukana. Se on suomalaisen yhteiskunnan liima.

Mutta tätäkään ei sovi unohtaa: talouttakin on katsottava lastenlastemme silmien kautta – samalla tavalla kuin luontoa.  Väestön vanhenemisella on vavisuttavat talousvaikutukset.

Tarvitaan kahden vaalikauden mittainen talouden vakauttamiseen ohjelma. Esitin tätä jo elokuussa, hienoa että Kokoomus on tullut linjoillemme tässä.

Velkaa ei voida loputtomasti ottaa. On ymmärrettävä, että maanpuolustuksen, kokonaisturvallisuuden ja huoltovarmuuden tarpeet vievät jatkossakin paljon rahaa. Se tarkoittaa, että johonkin muuhun rahaa käytetään vähemmän. Kriisit eivät ole ohi.

Ikääntyvässäkin maassa kasvu on paras lääke talouden tasapainottamiseen, mutta se ei yksin riitä. Myös menoleikkauksia on tehtävä. On opittava tulemaan toimeen vähemmällä. Valtion, mutta myös meidän, joilla on omassa elämässään aidosti varaa myös monesta tinkimiseen.

Aloitteestani valtiovarainministeriö tekee parhaillaan suunnitelmaa, joka tarjoaa viittoja julkisten menojen järjestykseen laittamiseen. Voin jo sanoa, että työttömyysturvauudistuksen lisäksi muun muassa asumistukijärjestelmä on uudistettava. Samoin sosiaali- ja terveyspalveluissa pystytään hyvinvointialueiden myötä tekemään paremmin ja enemmän ilman jatkuvaa menolisäysten kierrettä, vähemmällä rahalla.

Velallakin on taas hinta, vaikka siihen osa oman ikäluokkani päättäjistä ei hetki sitten uskonut. Tälläkään kertaa kaikki ei siis ollut taloudessa toisin. On vastuutonta väittää, että jatkossakin kaikkea voidaan vain luvata lisää. Aloitetaan nyt hyvä vasemmisto siitä, että katsomme miten kuluneen vaalikauden hyvinvointimenoja lisäävät uudistukset oikeasti vaikuttavat ennen kuin lupaatte kottikärryllisen hyvinvointivaltiota lisää.

Pidän hyvänä merkkinä sitä, miten huolissaan suomalaiset ovat velkaantumisesta. Samaa ei voi sanoa kaikista EU-maista. Me tunnemme historian ja ymmärrämme, että itsenäisyyden tärkeä muoto on taloudellinen itsenäisyys.

Talous ei ole myöskään meille päämäärä, vain ja ainoastaan väline. Keskusta on aina nojannut sivistykseen, kohtuuteen ja suurempiin henkisiin arvoihin kuin materian voima.

Ja siksin kysynkin: onko valtavasti laajentunut hyvinvointivaltiomme edes rakentanut aukotonta onnea asukkaillemme? Miten on mahdollista, että vaurautta on kaikkialla, mutta olemme henkisesti hapettomassa tilassa ja liian monen mieli uupunut?

Hyvät kuulijat,

Hopeamyrskyn kohtaaman Suomen pärjäämisen tarvitaan monta ainesta.

Tässä seitsemän kohdan resepti eduskuntavaaleihin – joissa muuten olemme ajatelleet pärjätä:

Ensinnäkin, tarvitsemme lisää työntekijöitä ja työtunteja. Jokaisen työkykyisen täytyy tehdä töitä. Enemmän työtunteja, enemmän yrittäjyyttä.

Nopein tie on saada eläkeikää lähestyvät ammattilaiset jatkamaan hieman pidempään. Ajamme tuntuvaa verovähennystä niille eläkeikäisille, jotka jatkavat työntekoa. Siis työtä pidempään heille, joilla työkykyä ja työhalua riittää.

Ansioturvan ja työmarkkinatuen, koko tukijärjestelemän tulee kannustaa töihin, ei työttömyyteen. Tarvitaan järeä uudistus. Kokoomus ja SDP ovat molemmat oikeilla jäljillä siinä, että työllisyysasteelle on jatkossakin asetettava kunnianhimoinen tavoite. Kokoomusta ja keskustaa yhdistää se, että olemme puheiden lisäksi valmiita tarvittaviin tekoihin.

Yhtälailla tärkeää on, ettemme luovu siitä periaatteesta että jokaisesta pidetään huolta, kun apua tarvitaan eikä itse pärjää.

Toisekseen, paikallisessa sopimisessa on viimein päästävä eteenpäin. Meille on luontevaa ajatella näin; luotammehan muutoinkin paikallisuuteen ja siihen, että lähellä tiedetään asiat parhaiten.

Ja kolmas asia: Meidän on nopeasti houkuteltava tänne ulkomaista työvoimaa. Lisää väkeä. Lupa-asiat ja koko homma on myllättävä perusteellisesti. Tarvitsemme viranomaisen, joka keskittyy tien avaamiseen, ei sen tukkimiseen.

Kotoutumisen keinot on mietittävä uudestaan.  Heistä – muualta tulevista, on tultava osa meitä. Kuntien, järjestöjen ja muun kolmannen sektorin roolia on vahvistettava. Työn ohessa on opetettava ja opittava suomea tai ruotsia ja annettava esimerkiksi ammatillista koulutusta. Työnantajan kustannuksia tulee madaltaa palkkatuen tyyppisellä julkisella rahoitusosuudella.

Samalla kun katsomme pidemmälle, on muistettava, että Suomeen on paennut kymmeniä tuhansia ukrainalaisia. Heidän kotouttamisessa, kouluttamisessa ja työllistämisessä on onnistuttava. Tässäkin ydinrooli on paikallisilla yhteisöillä, etenkin kotikunnilla.

Neljänneksi; on panostettava osaamiseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Tarvitsemme korkeakoulutusta jokaiseen maakuntaan. Tarvitsemme uusia ideoita, tuotteita ja palveluja, sekä kotikäyttöön että vientiin. Ne ovat myös jatkossa pienen kansamme vahvuus ja kilpailuvaltti. Uskon, että näistä moni syntyy vihreän kasvun ympärille. Tarvitsemme koko Suomen investointiohjelmaa suomalaisen osaamisen ja työn pelastamiseksi. Sen kantava ajatus on: ”Suunniteltu Suomessa, valmistettu Suomessa, omistettu Suomessa.”

Viidenneksi verot. Keskiluokkainen veronmaksaja on harvoin iloinen. Mutta kyllä veroja maksaa paremmalla mielellä, jos kokee saavansa vastinetta rahoilleen. Tämä on hyvinvointimallimme säilyttämisen kannalta aivan kriittinen asia – kokeeko keskituloinen veronmaksaja yhteiskuntamme oikeudenmukaiseksi ja järkeväksi. Ei kannata sivuuttaa olankohautuksella sitä kokemusta mikä monilla pienten lasten vanhemmilla nyt on vaikkapa päiväkotien arjesta tai autoilevien suomalaisten kokemus tuhansista kilometreistä kuoppaista kylätietä.

Verotuksen tulee jatkossakin olla myös ennakoitavaa. Veropolitiikka ilman yllätyksiä on parasta veropolitiikkaa.  Sanomme keskustassa yhä ei yritysten verotuksen kiristämiselle, toimiihan kokoomus samoin?

Mutta. On puppupuhetta luvata ikääntyvälle maalle miljardien mittakaavassa veronkevennyksiä. Veronkevennyksiä velaksi. Veronkevennykset eivät rahoita itse itseään kokonaan. Ne vain lisäisivät alijäämää.

Verotuksen black friday-reseptiä muuten kokeili tuoreeltaan Iso-Britannia rouva Trussin johdolla. Tuloksena potkut pääministerille, kansainvälinen valuuttarahasto sormea heristämässä ja markkinavoimat mullin mallin. Kokoomus, ottakaa oppia.

Ja kuudenneksi: Valtionyhtiöt on saatava mukaan uuden kasvun ja työn synnyttämiseen.  Valtion on ohjattava strategisia yhtiöitä osallistumaan muun muassa vihreän teollistamisen hankkeisiin ja omavaraisuuden turvaamiseen Suomessa.

Joistakin omistuksista voi olla perusteltua myös luopua. Yhtiöiden myyntitulot on käytettävä uuden kasvun luomiseen ja investointien vauhdittamiseen.

Ja seitsemän oikein tulee, kun teemme oikeanlaista perhepolitiikkaa. Kun lapsia syntyy vähän, on huolehdittava siitä, että olosuhteista se ei jää kiinni. Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus toivomaansa lapsilukuun. Koulujen, päiväkotien, neuvoloiden on toimittava ja työelämän on joustettava. Haluan Suomen, jossa nuoret aikuiset kokevat, että lapsi voi tulla, vaikka kaikki ei olisi täydellistä ja valmiina.

Perheiden palveluista ei kannata tinkiä. Laadulla on väliä. Kysymys on opista, hoivasta, sylistä, turvallisista aikuisista. On selvää, että meidän on esimerkiksi mietittävä uudestaan, ketkä ja miten saavat päiväkodeissa työskennellä. Varhaiskasvatuslaissa mentiin väärille poluille. Eli kyllä, myös sosionomeja tarvitaan hoitamaan lapsiamme. Ja samalla Keskusta muistuttaa, että perheillä pitää olla vapaus valita parhaiten itselleen sopiva hoitomuoto.

Perheiden taloudellinen pärjääminen on myös sydämellämme. Esitykseni ylimääräisestä lapsilisästä aiheutti hämmentävää keskustelua siitä, tarvitsevatko perheet yhteiskunnan tukea. Keskustelua, joka ei ottanut huomioon, että lapsilisän tasoa ei ole nostettu vuosikymmeniin eikä sidottu kustannusten nousuun. Valtaosa perheistä on pieni-ja keskituloisia. Joulun alla maksetaan ylimääräinen lapsilisä. Sen hoiti Keskusta. Ja kun taloudessa on jatkossa liikkumavaraa, olemme jälleen valmiita satsaamaan lapsilisiin.

Hyvät ystävät, haluan hetkeksi pysähtyä puhumaan vielä nuorista. He eivät saa hautautua hopeamyrskyn alle.

”Ei yhtään syrjäytynyttä nuorta” Sen on oltava tavoitteemme. Muuhun meillä ei ole varaa, ei inhimillisesti eikä taloudellisesti.

Koulujen sulkeminen, harrastusten keskeytyminen ja kaverisuhteiden katkeaminen näkyvät monella mielenterveysongelmina, mutta osa oireilee rikollisuuden kautta.

Uutisotsikoiden silmitön katuväkivalta, huumekauppaa käyvät lapset ja puukko taskussa kulkevat teinit huolestuttavat varmasti kaikkia. Eivätkä nämä ole pelkkiä otsikoita, vaan alaikäisten väkivalta on lisääntynyt merkittävästi.  Olemme kuulleet kouluista, jossa ekaluokkalaiset joutuvat pelkäämään luokkakavereitaan. Jotain on pahasti pielessä.

Osittain oma ilmiönsä ovat katujengit. Niihin kuuluu vain ani harva, mutta Ruotsin tie kertoo, että siihen ei pidä tuudittautua.

Jengeihin kuuluu meilläkin vahvasti ensimmäisen ja toisen polven maahanmuuttajia.

Näin ei voi olla. Pahan kierteen pysäyttäminen vaatii kovia tekoja, kunnon rangaistuksia, mutta myös parempia palveluita, yhteistyötä kodin, koulun, sosiaalitoimen ja poliisin kesken. Mutta pelottava asia ei silti vaadi enempää pelottelua. Se vaatii kovia keinoja, se vaatii pehmeitä keinoja –  ennen kaikkea, se vaatii toimivia keinoja.

Ja kysyn erikseen, miksi tässäkin keskustelussa kodeista ja vanhemmuudesta puhutaan niin vähän?

Hyvät Kuopioon kokoontuneet keskustaystävät,

Kerroin aluksi, millaista on olla keskellä. Määrittelen vielä yhden uuden lisävaateen itsellemme. Meidän on entistä vankkumattomammin puolustettava erilaisia elämänmuotoja, erilaisuutta. Kuulostaa nurinkuriselta, mutta niin se vain on, että meidän on oltava vastavoima vastakkainasettelulle.

Emme me puolueena määrittele mitä on hyvä elämä tai oikeanlainen ihmisyys. Eikä kannattaisi muuten sellaista opettaa kenenkään muunkaan.  On sietämätöntä, että liian moni suomalainen kokee ihonvärinsä, uskontonsa, elinkeinonsa – tai polttopuilla lämpiävän leivinuuninsa tai dieselautonsa vuoksi, että on vääränlainen tai elää väärin.

Ihmisten pitää voida kokea, että minunkin tekemiselläni on väliä. Että minunkin panostani tarvitaan. Että minunkin kotiseutuni on arvokas.

Ja juuri tästä on tulevissa vaaleissa kysymys. Ihmisen arvosta, kotien pärjäämisestä, porukkaan kuulumisesta. Leivästä, lämmöstä, lähipalveluista. Ihan perusasioista.

Keskustatekijät, ystävät!

Yllätykset syntyvät tekemällä. Kaikki on mahdollista.

Suomi tarvitsee Keskustaa.

Nyt hommiin.