Siirry sisältöön

Keskustan puoluekokous kaksipäiväiseksi

Keskustan puoluehallitus päätti tänään, että vallitsevassa koronatilanteessa on syytä tiivistää myös kolmipäiväisen kokouksen kestoa kahteen päivään perjantaista lauantaihin.

Maakuntamallilla toteutettava kaksipäiväinen puoluekokous järjestetään perjantaista lauantaihin 4. – 5.9.2020.

– Kokousjärjestelyjä on haluttu selkiyttää niin, että Keskustan aina suuri puoluekokous olisi helpommin toteutettavissa maakuntamallilla. Tietenkin pyrimme tällä myös siihen, että yhteisiä ison porukan kokoontumistunteja tulisi mahdollisimman vähän, niin harmillista kuin sen sinällään onkin. Onhan Keskustan puoluekokous perinteisesti iso kansanjuhla, johon keräännytään joka toinen kesä ympäri Suomen, mutta kahden vuoden päästä sitten olemme jo toivottavasti normaalioloisissa, kertoo puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen.

Keskustan puoluekokouksen päivitetty ohjelma löytyy tästä.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi: Kauman esitys on otettava vakvasti - kokoomuksen on syytä kuunnella
Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ehdotti aikaisemmin tällä viikolla työttömyysturvan suojaosan palauttamista. Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kempin mukaan Kauman avaus on tärkeä ja ansaitsee tulla kuulluksi myös hallituksen sisällä.
24.3.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Antti Siika-aho: Kokoomuksen ja SDP:n johdolla Suomelle käy aina huonosti
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-ahon mukaan seuraavan vaalikauden tärkein tehtävä on pelastaa suomalaiset. Syöksykierre, johon Orpon hallitus on Suomen ajanut, on saatava poikki.
20.3.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Antti Siika-aho varoittaa äijäkulttuurista:
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho tyrmää hallituksen raskaussyrjintää lisäävän lakihankkeen ja peräänkuuluttaa tasa-arvon vahvistamista työelämässä.
19.3.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan puoluekokous kaksipäiväiseksi