Siirry sisältöön

Keskustan puoluevaltuusto 27.4.2024: Hallituksen sote-politiikka tulee kalliiksi

Orpon hallituksen valitsema suunta, jossa peruspalveluja heikennetään ja lähipalvelut keskitetään kauemmas, saa tuomion keskustan puoluevaltuustolta. Keskusta ei hyväksy ongelmien vierittämistä seuraaville sukupolville ja hallituksille. Keskustan kestävä vaihtoehto on panostaa nopeaan ja helposti saavutettavaan hoitoon, ennaltaehkäisyyn sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.

Nykyhallituksen sosiaali- ja terveyspolitiikka vastaa talouden tervehdyttämistä pikavippejä ottamalla. Hoitoon pääsyn tietoinen vaikeuttaminen Orpon hallituksen toimesta tuottaa ehkä lyhyen aikavälin säästöjä, mutta aiheuttaa hyvin nopeasti monin verroin suurempia kustannuksia vaivojen pahentuessa ja erityissairaanhoidon tarpeen kasvaessa. Taloudelle vahingollista on myös perusterveydenhuollon alasajosta seuraava työkyvyn heikkeneminen ja työuran lyhentyminen. Tällaisen politiikan inhimilliset kustannukset ovat taloudellisia vahinkoja vieläkin suuremmat.
Lähipalveluita pitää olla saatavilla kaikissa kunnissa. Jokaisessa kunnassa tulee sijaita vähintään yksi toimipiste. Paikallisiin lähipalveluihin lukeutuvat vähintäänkin sosiaalityön peruspalvelut, sairaanhoitajan ja lääkärin vastaanotto, kotisairaanhoitajien tukipiste, kullakin alueella tarvittavat neuvolatoiminnot, kouluterveydenhuolto, oppilashuolto ja erilaiset päivätoiminnot. Lääkäreiden, suun terveydenhuollon ja mielenterveys- ja sosiaalityön palveluita sekä laboratoriopalveluita tulee olla pienissäkin kunnissa hoidon tarpeen mukaan. Lähipalveluita täydennetään etävastaanotolla ja digitaalisilla palveluilla sekä liikkuvilla ja kotiin vietävillä palveluilla. Vanhusten ja vammaisten palveluissa ympärivuorokautisen hoivan paikkoja tulee olla tarjolla jokaisessa kunnassa.

Lähipalvelujen toteutuksessa on hyödynnettävä hyväksi koettuja ja valmiita malleja. Omalääkäri- ja omatiimimallit ovat tästä erinomaisia esimerkkejä. Niillä varmistetaan hoidon jatkuvuutta ja vaikuttavuutta.

Palveluverkosta päättäminen kuuluu kansan vaaleilla valitsemille aluevaltuustoille eikä valtiovarainministeriölle, sosiaali- ja terveysministeriölle tai hyvinvointialueen virkajohdolle. On huolestuttavaa, että joillain hyvinvointialueilla päätöksenteko on viety aluevaltuustolta virkajohdon ja hyvinvointialueen hallituksen suljettujen kokousten päätettäväksi. Tällainen menettely ei kunnioita kansanvaltaa eikä näin ollen nauti Keskustan tukea. Keskusta haastaa muut puolueet kertomaan julkisesti näkemyksensä asiaan.

 

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
Liikunta kuuluu kaikille - Keskusta julkaisi liikuntalinjauksensa
Keskusta on julkaissut liikuntalinjauksensa, jossa on toimenpiteitä suomalaisten fyysisen toimintakyvyn parantamiseksi 15 prosentilla vuoteen 2040 mennessä.
8.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan puoluevaltuusto 27.4.2024: Hallituksen sote-politiikka tulee kalliiksi