Siirry sisältöön

Keskustan puoluevaltuusto: Kestävin keinoin terrorismia vastaan

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Keskustan mukaan tiedustelulainsäädännön uudistamisella voidaan parantaa viranomaisten toimintaedellytyksiä terrorismia vastaan. Uudistuksessa on varmistettava perus- ja ihmisoikeuksien suojaaminen. Vierastaistelijaksi lähteminen on kriminalisoitava ja ääriliikkeiden värväämiseen on puututtava. Tässä asiassa tulee tehdä tiivistä yhteistyötä esimerkiksi Suomessa toimivien uskonnollisten yhteisöjen kanssa. Euroopan ulkorajojen valvonta on varmistettava, jotta Schengen-alueen vapaan liikkuvuuden perusta ei murene.
Ranskan turvatakuulausekkeen nojalla tekemään avunpyyntöön on vastattava erityisesti viranomaisyhteistyön ja kriisinhallinnan keinoin. Suomen on toimittava kestävää rauhaa rakentavan politiikan puolesta maamme pitkäjänteiseen linjaan sopivin keinoin.

Keskustan puoluevaltuusto korosti, että turvapaikan hakijat pakenevat lähtömaiden väkivaltaa ja näköalattomuutta ja suurin osa heistä tulee Eurooppaan hyvin aikomuksin. Puoluevaltuusto katsoo, että hyvinvoinnin ja sivistyksen avulla estetään syrjäytymistä, osattomuutta ja radikalisoitumista niin Suomessa kuin maailmallakin.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan puoluevaltuusto: Kestävin keinoin terrorismia vastaan