Keskustan Pylväs: Isot asiat pitää ratkaista yhdessä – tarvitaan kansallinen omavaraisuussopimus

Juha Pylväs eduskuntatalon edessä.
Juha Pylväs eduskuntatalon edessä.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs 9.4. Keskustan puoluevaltuuston kokouksessa Vaasassa

Hyvät puoluevaltuuston jäsenet,

Viime vuosi oli meille Keskustan kansanedustajille samaa kuin muillekin suomalaisille. Korona hallitsi päätettäviä asioita ja vaikutti myös eduskuntaryhmän jokapäiväiseen työhön. Rajoitukset ja etäkokoukset. Ne ovat olleet arkea myös eduskunnassa.

Saimme kuitenkin eteenpäin myös tavanomaisempia asioita. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus toteutuu. Perhevapaauudistus toteutuu.

Tärkeitä uudistuksia ihmisten arjen parantamiseksi.

Hoitoon pitää päästä nopeammin. Ihmisten pitää saada inhimillistä hoivaa. Perheitä pitää auttaa ajoissa. Vanhempien pitää saada itse päättää, miten lapset hoidetaan.

Nämä eivät ole pieniä asioita. Nämä ovat isoja asioita. Jokaiselle suomalaiselle ja koko Suomelle.

Hyvät keskustalaiset,

Itse ajattelen, että isot asiat pitää ratkaista yhdessä. Asiat, jotka vaikuttavat kaikkiin suomalaisiin. Ne ovat liian arvokkaita puolue- ja vaalipolitikointiin.

Suomalaisten lähi- ja peruspalvelut ovat sellainen asia. Suomen turvallisuus on sellainen asia.

Isoissa asioissa yksituumaisuus on arvo sinällään. Historia osoittaa, että mitä yhtenäisempiä me suomalaiset olemme, sitä paremmin kestämme ulkoa tulevat uhat.

Hyvät aatesisaret ja -veljet,

Turvallisuus on kokonaisuus. Turvallisuus on myös sitä, että Suomen rajat pitävät. Sitä, että poliisi tulee hätiin ja arki on turvallista kautta maan. Niin kaupungeissa kuin maaseudulla.

Turvallisuus on myös sitä, että meillä suomalaisilla on kaikissa tilanteissa huoltovarmuus omasta takaa. Ruokaa ja energiaa kotimaasta ja maakunnista. Näissä oloissa kumpikaan ei ole itsestäänselvyys. Viljelijöiltä on nyt rahat loppu.

Suomalaisen ruuan tulevaisuus pitää turvata! Siitä meidän keskustalaisten tulee pitää huolta. Ulkomaisia, fossiilisia polttoaineita pitää korvata kotimaisilla, uusiutuvilla, maakunnissa tuotetuilla energiamuodoilla.

Huoltovarmuus ja omavaraisuus ovat isoja asioita. Siksi niissä tarvitaan yhtä vaalikautta pidempi ja yhtä hallitusta laveampi sopu. Siksi teen nyt ehdotuksen: solmitaan kansallinen omavaraisuussopimus. Laajasti yhteiskunnan eri toimijoiden kesken.

Siis kansallinen omavaraisuussopimus laajasti eri toimijoiden kesken!

Omavaraisuussopimuksen tavoite olisi maamme ruoka- ja energiaomavaraisuuden vahvistaminen pitkälle tulevaisuuteen. Siis huolenpito suomalaisten perusasioista epävarmassa maailmassa poliittisista suhdanteista riippumatta.

Kotimaista ruokaa ja energiaa ei ole, ellei elinkeinotoiminta ole kannattavaa, ellei ole yrittäjiä niitä tuottamassa ja ellei koko Suomessa ole elämisen edellytyksiä. Kauttaaltaan elinvoimainen Suomi on tärkeä osa maanpuolustusta.

Siksi omavaraisuussopimus olisi myös sopimus koko maan tasapainoisesta kehittämisestä ja voimavarojen hyödyntämisestä.

Tarvitsemme vahvaa aluepolitiikkaa. Keskittämispolitiikalla ei huoltovarmuutta, omavaraisuutta eikä maanpuolustusta turvata.

Hyvät naiset ja miehet,

Ajat ovat poikkeuksellisen vakavat. Ihmiset odottavat, että näissä oloissa Suomen asioita hoidetaan vakaasti.

Nyt jos koskaan isänmaan edun pitää mennä kaiken muun edelle. Nyt on kyse Suomen selviytymisestä. Nyt on kyse yhteisen isänmaamme turvallisesta tulevaisuudesta.

Ollaan odotusten arvoisia.

Lue seuraavaksi

Annika Saarikko: Toukokuun päivä, jolloin Suomi päätti hakea Naton jäseneksi
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikon blogi 15.5.2022
15.5.2022 / Uutiset
Keskustan eduskuntaryhmä kannattaa yksimielisesti Nato-jäsenyyden hakemista
Keskustan eduskuntaryhmä on tukenut valtiojohdon toimintaa muuttuneessa turvallisuusympäristössä. Suomen turvallisuuden kannalta keskeistä työtä on tehty tasavallan presidentin johdolla päättäväisesti ja viivyttelemättä.
12.5.2022 / Uutiset
Keskustalaisempi Eurooppa -työryhmän pj Jouni Ovaska: Euroopan tulevaisuuskonferenssi vahvistaa demokratiaa ja turvallisuutta
Keskustalaisempi Eurooppa-työryhmän puheenjohtaja ja Euroopan tulevaisuuskonferenssin jäsen Jouni Ovaska toteaa Eurooppa-päivänä, että perustavanlaatuinen kysymys on se, kuinka hyvin Euroopan unioni pystyy vastaamaan kriiseihin. Normaaliaikana päätöksenteko kestää toimielinten kankeuden, mutta pandemian tai sodan iskettyä päätöksenteon toimivuutta koetellaan.
9.5.2022 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan Pylväs: Isot asiat pitää ratkaista yhdessä – tarvitaan kansallinen omavaraisuussopimus