Siirry sisältöön

Keskustan ryhmäpuheenjohtaja Kurvinen välikysymyskeskustelussa: Suomi tarvitsee terveyttä, työtä ja turvaa

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen

Keskustan ryhmäpuheenvuoro
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen

(muutosvarauksin)

Suomi tarvitsee terveyttä, työtä ja turvaa

Arvoisa puhemies,

Ihmisten terveyden, turvallisuuden ja työn pitää nyt mennä kaiken muun edelle. Oleellinen pitää erottaa epäoleellisesta.

Se tarkoittaa politiikkaa, jolla pidämme koronan kurissa, luomme uusia työpaikkoja ja pidämme myös heikompiosaiset mukana. Näihin asioihin hallitus keskittyy.

Eduskunta on viime kuukausina pystynyt toimimaan varsin yksituumaisesti. Keskustan eduskuntaryhmä arvostaa sitä. Kiitos oppositiolle kevään yhteistyöstä.

Nyt käymme Suomen talous- ja työllisyystilanteesta perusteellisen ja tärkeän keskustelun.

Uskon ihmisten odottavan, että näissä oloissa suomalaisten työpaikkojen turvaaminen ja maamme talouden kuntoon laittaminen ovat eduskunnan yhteisiä tavoitteita.

Kokoomus luo epätoivoa ja epävarmuutta

Joutuu valitettavasti kysymään: onko näin?

Arvoisa edustaja Petteri Orpo, viime kaudella yhdessä Sipilän hallituksessa laitoimme Suomea kuntoon. Teimme vaikeita ja ristiriitaisia päätöksiä, joilla kuitenkin saatiin aikaan hyviä tuloksia. Kannoimme yhdessä vastuuta.

Kun välikysymyksen lukee, ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin että nyt te, arvoisa edustaja Orpo, olette lähteneet puolueinenne vastuuttoman pelin politiikan tielle – ja saaneet siihen myös muun opposition mukaan.

Kun nyt pitäisi luoda ihmisille toivoa ja tulevaisuudenuskoa, te luotte epätoivoa ja epävarmuutta. Kokoomus on siirtynyt fantastisuudesta itkuun.

Arvoisa puhemies,

Hallitus on päättänyt ratkaisuista, joilla turvaamme etenkin vientiä ja teollisuustyöpaikkoja ja työllistämme valtiovarainministeriön arvion mukaan yli 30 000 ihmistä. Näitä työllistäviä toimia jatketaan.

Alennamme esimerkiksi teollisuuden sähköveron EU:n minimiin, uudistamme päästökauppakompensaation teollisuutta uudistavaksi ja nostamme ALV-velvollisuuden alarajaa.

Nämä ratkaisut eivät kuitenkaan näytä estävän teitä, edustaja Orpo, väittämästä, että kaikki menee päin seiniä.

Välikysymyksessä sivuutetaan kokonaan se tosiasia, että maailma on hirveän kulkutaudin kourissa. Ainakin miljoona ihmistä on kuollut.

Keskustan ja hallituksen linja on saada Suomi mahdollisimman vähin vaurioin näiden vaikeuksien yli.

Satsaamme esimerkiksi koronatesteihin ja ihmisten peruspalveluihin antamalla miljardien tuen ensi vuoden budjetissa kunnille ja sairaanhoitopiireille.

Kokoomus hyysää suurituloisimpia ja toimii koko opposition haamukirjailijana

Kokoomuksen ja muun opposition mielestä näin ei pitäisi tehdä. Herää kysymys: kummille te Perussuomalaiset haluatte antaa potkut ensin – opettajille vai lähihoitajille?

Mikä sitten on vaihtoehto? Ainakin Kokoomuksen vaihtoehdon voi lukea puolueen uudesta tavoiteohjelmasta.

Samaan aikaan kun ihmiset ovat huolissaan työpaikoistaan ja Suomi velkaantuu, Kokoomus esittää yli 800 miljoonan euron pysyvää veroalea kaikista suurituloisimmille.

Kyseessä on ruokottoman härski esitys. Kaikista pienituloisimpien epidemiakorvausta te sen sijaan vastustitte. Joutuu kysymään, onko sosiaalinen omatuntonne näin vakavasti häiriintynyt?

Välikysymyksen tavoite on aina kaataa hallitus. Siksi haluankin kysyä: oletteko edustaja Orpo valmiita liittymään yhteiseen, Jussi Halla-ahon I hallitukseen tämän välikysymyksen asialistan pohjalta?

Puhemies,

Kokoomus toimii näemmä koko opposition haamukirjailijana.

Oletteko te, arvoisa edustaja Jussi Halla-aho, edes lukeneet, mihin paperiin nimenne annoitte? Nyt Kokoomuksen vanavedessä vaaditte kriisin keskellä sosiaaliturvan leikkauksia. Mitähän työmies Putkonen tuumaa tästä?

Koska tavoitteenanne on kaataa nykyinen hallitus, kysynkin teiltä edustaja Halla-aho: oletteko valmiita ryhtymään pääministeriksi ja ottamaan Kokoomuksen hallitukseenne?

Täytyy myös ihmetellä teitä edustajat Sari Essayah ja Päivi Räsänen, miten Kristillisdemokraatit ovat mukana välikysymyksessä, jossa ajetaan kotihoidon tuen romuttamista. Ei olisi uskonut.

Hallitus onneksi valmistelee perhevapaauudistusta perheiden ehdoilla ja perheiden parhaaksi.

Kysynkin nyt teiltä, kristillisdemokraatit: oletteko valmiita Halla-ahon I hallitukseen mukaan leikkaamaan perheiltä ja viemään valinnanvapauden lastenhoidosta?

Arvoisa puhemies,

Keskusta on hallituksessa tekemässä päätöksiä, joilla suomalaisille saadaan työtä, terveyttä ja turvaa. Viimeisen asia, jota Suomeen nyt kaivataan, on poliittinen kriisi. Keskusta antaa tukensa hallitukselle.

Antti Kurvinen

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja (Vaasa)

Lue seuraavaksi

Juha Määttä Keskustan viestintäpäälliköksi
Keskustan uudeksi viestintäpäälliköksi on valittu filosofian maisteri Juha Määttä. Nimityksen teki 10.10.2024 kokoontunut Keskustan puoluehallitus.
10.10.2024 / Uutiset

Maamme taloudellinen tilanne on vakava, mutta ideologinen toisen värisiltä ihmisiltä avun poistaminen ei auta. Suomen nykyhallitus laittaa Afrikan kehitysyhteistyöhanoja kiinni eikä näe Afrikan valtioita potentiaalisena kauppakumppanina, huomautti Keskustan kansanedustaja Anne Kalmari ryhmäpuheessa, kun eduskunta kävi lähetekeskustelua Kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteosta. Kalmari muistutti puheessa myös, että Kauppa- ja kehityspolitiikka on osa turvallisuutta. Lisäksi hän totesi, että Suomella olisi annettavaa erityisesti yrittäjyyteen kannustamisessa. Ruokaturvan osaaminen ja siitä viestin vieminen puolestaan on osa ilmastonmuutoksen torjuntaa.
9.10.2024 / Blogit ja ryhmäpuheenvuorot
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan ryhmäpuheenjohtaja Kurvinen välikysymyskeskustelussa: Suomi tarvitsee terveyttä, työtä ja turvaa