Siirry sisältöön

Keskustan tavoitteena turvallinen ja tasa-arvoinen Suomi

Hallitus päätti Helsingin Asema-aukion tapahtumien jälkeen ratkaisuista, joilla puututaan ääriliikkeiden toimintaan maassamme.

Nykyisten lakien soveltamista käytäntöön tehostetaan. Viranomaisille osoitetaan lisää voimavaroja. Keskusta tukee näitä ratkaisuja.

Katsomme, että ratkaisut on sovitettu kestävästi yhteen ihmisten sanan- ja mielipiteen- sekä yhdistymis- ja kokoontumisvapauden kanssa. Perusoikeuksiin puuttumisen kynnys on tietoisesti asetettu korkealle.

On myös ollut tärkeää, että puolueet ovat yhdessä tuominneet väkivallan, vihateot, vihapuheen ja rasismin.

Kansanvalta on välineemme

Uskomme Keskustassa suomalaisten odottavan meiltä päättäjiltä ennen muuta näkemystä siitä, millainen haluamme tulevaisuuden Suomen olevan.

Keskustan tavoite on uudistamalla rakentaa turvallinen, työllistävä ja tasa-arvoinen Suomi, jossa jokaisesta pidetään huolta ja koko maata kehitetään tasapainoisesti.

Puolustamme myös tästä eteenpäin kansanvaltaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia. Millään väkivaltaan tai muihin rikoksiin syyllistyvillä ääriliikkeillä ei saa olla sijaa Suomessa. Kansanvallassa vaikutusvalta haetaan ja ansaitaan vaaleissa. Vaikutusvalta tulee suoraan Suomen kansalta.

Työllisyys lisää yhteiskuntarauhaa

Työttömyys on lisääntynyt Suomessa vuosikausia. Työttömyyden ongelma on vakava, ja sillä voi olla monia sivuvaikutuksia. Kestävin tae myös yhteiskuntarauhalle on, että saamme aikaan suunnanmuutoksen ja työllisyys saadaan Suomessa vihdoin paranemaan.

Keskusta on sitoutunut tekemään työllisyyden parantamiseksi kaiken voitavan. Etenkin nuoret ja pitkäaikaistyöttömät on saatava työn kautta takaisin mielekkään elämän syrjään kiinni. Jokaisella on oltava mahdollisuus tämän maan rakentamiseen omalla panoksellaan.

Vastapuolelle huutelu ei ole keskustelua

Suomalaiseen elämänmenoon on kuulunut moniääninen ja -arvoinen keskustelu, jonka kautta olemme pystyneet aikaansaamaan yhteisen näkemyksen, sopimaan asioista ja uudistamaan Suomea.

Olen saanut paljon yhteydenottoja suomalaisilta, joiden mielestä keskustelusta on monissa asioissa tullut kahden vastapuolen toisiaan leimaavaa ja loukkaavaa huutelua, jossa maltillisille ja rakentaville näkemyksille ei ole tilaa. Mustavalkoinen vastakkainasettelu ja vihapuhe jylläävät etenkin nettipalstoilla ja sosiaalisessa mediassa.

Keskusta haluaa osaltaan olla palauttamassa Suomeen keskustelua, joka nojaa vanhaan viisauteen: ”arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin”. Moniääninen ja -arvoinen keskustelu on yksi ratkaisu myös ihan kaikenlaisten ääriliikkeiden hillitsemisessä.

Etenkin tällaisena murrosaikana eri mielipiteitä suvaitsevalle, mutta ratkaisukeskeiselle keskustelulle on tarve. Uskomme suomalaisten tolkullisen enemmistön odottavan myös tätä meiltä päättäjiltä. Eduskuntakin voisi kenties omalta pieneltä osaltaan olla näyttämässä esimerkkiä. Lopetetaan toistemme ohipuhuminen ja tahallinen väärinymmärtäminen ja laitetaan voimavarat ratkaisujen hakemiseen yhdessä.

Ollaan ihmisiksi

Suomi on pian satavuotias. Tulevan juhlavuoden tunnus on ”Yhdessä”. Tuossa sanassa kiteytyy kosolti suomalaisuuden perimmäistä olemusta ja sitä, miksi olemme pärjänneet, vaikka isänmaatamme on vuosikymmenten aikana koeteltu niin sisältä kuin ulkoa.

On jälleen meistä itsestämme kiinni, kohtaammeko tulevaisuuden yhdessä vai erillään. Keskusta katsoo, että tämä maa rakennetaan yhdessä, työtä tekemällä ja toisistamme välittämällä. Ollaan ihmisiksi.

Lue seuraavaksi

Talouspolitiikan arviointineuvosto Keskustan kannalla: Hyvinvointialueiden alijäämien kattamiseen tarvitaan lisää joustoa
Sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat kasvaneet nopeasti, ja monet hyvinvointialueet olivat selkeästi alijäämäisiä 2023 ja 2024. Hyvinvointialueiden sääntely edellyttää kertyneiden alijäämien kattamista vastaavilla ylijäämillä 2025 ja 2026, mikä vaatii monella alueella merkittäviä menoleikkauksia. Niitä on jo tehty palveluverkkoa karsimalla ja henkilöstöä vähentämällä, mikä entisestään vaikeuttaa hoitoon pääsyä. Keskusta on esittänyt aluevaaliohjelmassaan hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämien kattamiseksi vuoden 2028 loppuun asti. Samoilla linjoilla on talouspolitiikan arviointineuvosto.
6.2.2025 / Ehdokaskirjeet 2025
Kaikkonen: Jättipäiväkotivillitys menossa liian pitkälle
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan ylisuurten päiväkotien ihannoinnissa ollaan menossa liian pitkälle. Viime viikkoina sekä asiantuntijat että vanhemmat ovat julkisuudessa esittäneet runsaasti kritiikkiä suurten päiväkotiyksiköiden yleistymiselle.
1.2.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan tavoitteena turvallinen ja tasa-arvoinen Suomi