Siirry sisältöön

Keskustan työelämäaakkoset vaativat joustoa työelämään

-Aidon ja todellisen paikallisen sopimisen tukeminen ja mahdollistaminen tuovat joustoa työmarkkinoille. Paikallisen sopimisen esteitä on purettava ja luotava enemmän joustomahdollisuuksia. Tarvitsemme joustavuutta alan ja alueiden ehdoilla. Luottamusmiesten rooli on varmistettava, mutta järjestäytymättömän työpaikan työntekijöiden valitseman luottamusvaltuutetun roolia on selkeytettävä ja vahvistettava. Paikallisen sopimisen kieltoja on järjestelmällisesti purettava, sanoo linjatyötä vetänyt Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Katri Kulmuni.

Keskustan linjauksen mukaan myös Yhteistoimintalaki (YT-laki) on päivitettävä tukemaan paremmin paikallista kehittämistä ja sopimista sekä vastaamaan tätä päivää.

-Haluamme parantaa ja lisätä pysyvää henkilöstönedustusta yritysten hallinnossa. Lain on vastattava niin työntekijöiden kuin työnantajien tarpeeseen. Henkilöstön parempi edustus työnantajan hallinnossa mahdollistaa lain palauttamisen kohti alkuperäistä tarkoitustaan; kehittämään työpaikkaa, parantamaan vuorovaikutusta ja luomaan aitoa yhteistyötä. Lain päivittämisellä on mahdollisuus edesauttaa työhyvinvointia ja kilpailukykyä, ja samalla selkeyttää muutostilanteessa toteutettavaa neuvottelumenettelyä, jatkaa Kulmuni.

Työvoiman maahanmuuttoa tulee lisätä työmarkkinavetoisesti ilman raskasta byrokratiaa. Työehtojen tulee olla kaikille Suomessa työskenteleville samat.

Kotouttamisen tulee tukea työllistymistä. Työntekijän oleskelulupakäytäntöjä tulee yksinkertaistaa ja selkeyttää. Työntekijän oleskeluluvan saatavuusharkinnasta luovutaan asteittain ja huomioiden työttömyystilanne.

Lue seuraavaksi

Keskustan Lohi kiittää: Pääministeri valitsi Keskustan linjan
Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi kiittää pääministeri Petteri Orpoa myönteisestä suhtautumisesta hyvinvointialueiden rahoituskriisin korjaamiseen.
1.2.2026 / Uutiset
Keskusta: Naapuriavusta osa ikäihmisten hoivan ratkaisua
Naapureiden ja tuttavien tarjoama läheisapu helpottaa monen ikäihmisen arkea. Keskusta esittää, että läheisavusta tehtäisiin kaikille tarjolla oleva palvelu. Keskusta on huolissaan vanhustenhoidon tulevaisuudesta ja työikäisten kasvavasta hoivavastuusta.
1.2.2026 / Uutiset
Kaikkonen Keskustapäivillä: Keskusta harkitsee välikysymystä suurtyöttömyydestä
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen on vakavasti huolissaan Suomen nopeasti heikentyneestä työllisyystilanteesta. Hänen mukaansa Suomi on ajautunut suurtyöttömyyteen, eikä hallitus ole onnistunut kääntämään suuntaa.
31.1.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan työelämäaakkoset vaativat joustoa työelämään