Siirry sisältöön

Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi: Työrauhaa hyvinvointialueille

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi ihmettelee professori Heikki Hiilamon intoa vähentää hyvinvointialueiden määrää tilanteessa, missä sote-uudistus on ollut voimassa pari kuukautta.

– Hiilamo kiirehtii asioiden edelle. Hyvinvointialueet ovat vasta aloittaneet työnsä.

Hyvinvointialueiden yhdistäminen ei ole ratkaisu myöskään työvoimapulaan.

– Alueiden lukumäärän sijasta olennaisempaa on, miten palveluiden järjestämisen uudistamisessa onnistutaan. Digitalisaation, tuki- ja avustavan henkilöstön hyödyntäminen, sekä yksityisten toimijoiden käyttäminen palvelutuotannossa joustavasti on vaikuttavampi tie henkilöstöpulaan vastaamisessa kuin alueiden yhdistäminen.

– Onko muilla puolueilla suunnitelmat olemassa jo alueiden yhdistämiseksi? Näistä suunnitelmista olisi reilua kertoa äänestäjille vaalien yhteydessä, vaatii Lohi.

Hyvinvointialueiden rahoitusmallista löytyy varmasti hiottavaa, mutta tarveperusteisuudesta Keskusta ei tingi eikä Keskusta lämpene maakuntaverolle.

– On luonnollista, että rahoituksen perustana on sote- palveluiden todellinen tarve. On hyvinvointialueiden rujoa aliarviointia edes vihjailla, että tämä tarveperusteisuus ikäänkuin laiskistaisi alueita tekemään parhaansa alueensa ihmisten terveyden ja hoidon eteen.

– Yksi sote-uudistuksen keskeisimpiä arvoja ja tavoitteita on yhdenvertaisuuden vahvistaminen eri puolella Suomea asuvien kesken. Maakuntavero vaikuttaisi päinvastaiseen suuntaan, siksi sen käyttöönotossa ei ole mieltä oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Keskusta ei kannata maakuntaveron käyttöönottoa. Mikä lienee muiden puolueiden kanta asiaan, kysyy Lohi.

 

 

Markus Lohi

Markus Lohi

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja (Lappi)

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Oppimisen ongelmiin puututtava heti koulutien alussa
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen haluaa vahvistaa lasten perustaitoja ja ehkäistä syrjäytymistä jo varhaisessa vaiheessa koulupolkua. Kaikkosen mukaan nuorten kasvava työttömyys ja heikentynyt usko tulevaisuuteen vaativat toimia, jotka ulottuvat työmarkkinoita laajemmalle.
15.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi: Työrauhaa hyvinvointialueille