Siirry sisältöön

Kimmo Tiilikainen kuntavaaliehdokkaaksi Helsinkiin

Tiilikaisen mukaan Keskusta tarjoaa Helsingissä vaihtoehdon pääkaupunkia pitkään hallinneelle Kokoomuksen, SDP:n ja Vihreiden valtakartellille.
– Näiden puolueiden pitkän valtakauden aikana ongelmat Helsingissä ovat vain lisääntyneet. Asuminen kallistuu, eriarvoisuus kaupunginosien ja niiden koulujen kesken kasvaa, liikenne takkuilee ja saastuttava hiilenpoltto jatkuu. Ihmisten asioiden sijaan valtapuolueita tuntuu kiinnostavan vain pormestarin palli.
Tiilikaisen mukaan Helsingissä on myös vakava demokratia- ja avoimuusvaje.
– Valta keskittyy eikä tavallisen helsinkiläisen ääni enää kuulu päätöksenteossa. Tästä esimerkkinä vaikkapa Keskuspuiston käsittely yleiskaavassa, Tiilikainen sanoo.
– Myös suurten rakennushankkeiden kustannusarvioiden pettäminen on syönyt luottamusta kaupungin hallintoon. Niistä ei tunnu vastaavan kukaan, ihmettelee Tiilikainen.
– Tavoitteeni on rakentaa turvallisempaa, terveellisempää ja viihtyisämpää ihmisten Helsinkiä. Se on kestävää kaupunkikehitystä.
Tiilikaisen ehdotuksesta tehty hallituksen rahoituspäätös Raide-Jokerin rakentamisesta helpottaa asuntopulaa Helsingissä, mutta lisää toimia tarvitaan. Lisäksi luomuruuan tuominen koululaisten lautasille, kivihiilen poltosta luopuminen ja puurakentamisen lisääminen kuuluvat Tiilikaisen tärkeimpiin tavoitteisiin Helsingissä.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Lohi velkajarrutyöryhmän raportista:
Keskustan varapuheenjohtaja, valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi kommentoi velkajarrutyöryhmän raporttia "talouskasvu ja tuottavuuden parantaminen kaikki kaikessa".
25.2.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Missä ovat hallituksen lupaamat 100 000 työpaikkaa?
Suomen työllisyystilanne on ajautunut hälyttävään suuntaan. Työttömyys on noussut rajusti, ja yhä useampi suomalainen on vailla työtä. Suunta on ollut väärä. Tilanne näkyy ihmisten arjessa, yritysten näkymissä ja koko maan tulevaisuudessa.
23.2.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Siika-aho lomatoiminnan alasajosta: Hallitus maksattaa epäonnistumisensa vammaisilla ja vähävaraisilla
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho peräänkuuluttaa hallitusta varmistamaan vähävaraisten ja heikommassa asemassa olevien perheiden tuetut lomat kevään budjettiriihessä.
23.2.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKimmo Tiilikainen kuntavaaliehdokkaaksi Helsinkiin