Skip to content

Kulmuni: Koko Suomen vai puolen Suomen presidentti?

Kokoomuksen presidenttiehdokkaan Sauli Niinistön linja herättää tässä suhteessa kysymyksiä.
Helsingin Sanomien vaalikoneessa Niinistö ainoana ehdokkaana tuki näkemystä suurimpien kaupunkien muuta Suomea tärkeämmästä merkityksestä. Kuten tiedetään, tämä on aina ollut myös Kokoomuksen linja. Sittemmin Niinistö muutti kantaansa. Vaalipäivän lähestyessä äänestäjillä on oikeus tietää, mikä Niinistön todellinen kanta on?

Näissä vaaleissa on valittavana puolen Suomen presidentin sijaan myös koko Suomen presidentti.

Matti Vanhanen on johdonmukaisesti tähdentänyt, että koko Suomea on rakennettava tasapainoisesti ja elämisen edellytykset on turvattava myös suurimpien kaupunkien ulkopuolella. Vanhanen ymmärtää, että Suomi tarvitsee menestyäkseen niin kaupunkeja kuin maaseutua ilman sellaista vastakkainasettelua, mitä esimerkiksi Helsingin kokoomuslainen pormestari Jan Vapaavuori on viime kuukaudet lietsonut.

Varmaa on, että Vanhanen toimisi presidenttinä koko Suomen puolesta. Mikä on Sauli Niinistön linja?

Lue seuraavaksi

”Kepun siltarummut” Keskustalle kunnia-asia
Viikonloppuna uutisoitiin, että töihin ajavien suomalaisten kustannukset voivat lähitulevaisuudessa nousta jopa sadoilla euroilla. Työmatkavähennyksen yläraja lasketaan 7000 euroon ja alarajaa – siis omavastuuta – nostetaan 900 euroon. Jälkimmäinen tuntuu etenkin pienituloisimpien, autoa töissä käyntiin tarvitsevien ihmisten arjessa.
19.9.2023 / Uutiset
Eduskuntaryhmän viikkotiedote: Lähipalveluiden kurjistaminen tulee kalliiksi
Hallitus kokoontuu ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona budjettiriiheen. Siellä hallitus neuvottelee valtion ensi vuoden budjetista, julkisen talouden suunnitelmasta eli koko vaalikauden menokehyksistä sekä myös kuluvan vuoden lisätalousarviosta.
15.9.2023 / Eduskuntaryhmän viikkotiedote

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kalli kysyi syksyn ensimmäisellä eduskunnan kyselytunnilla, miksi hallitus leikkaa sosiaali- ja terveyspalveluista ja keskittää lähipalvelut.
12.9.2023
EtusivuAjankohtaistaUutisetKulmuni: Koko Suomen vai puolen Suomen presidentti?