Siirry sisältöön

Kurvinen: Juna on saatava vaihtoehdoksi yhä useammalle suomalaiselle

Hallitus on päättänyt siirtää VR:n kaluston uuteen valtionyhtiöön. Mitään ei myydä, yksityistetä tai ulkoisteta. Ratkaisu ei muuta henkilöstön asemaa, työntekijät jatkavat valtionyhtiön palveluksessa vanhoina työntekijöinä. Sen sijaan ratkaisun myötä kaluston vuokraaminen uusille toimijoille tulee mahdolliseksi.

Usein on harmiteltu, että maamme omalaatuisen raideleveyden takia ei kalustoa uusille liikennöitsijöille ole vuokrattavissa Euroopan markkinoilta. Tilanne on uhannut tehdä tyhjäksi päätöksen avata raideliikenne VR:n lisäksi muillekin toimijoille ensi vuosikymmenellä. Hallituksen päätöksen myötä uusien yritysten toiminta ei jää ainakaan kalustosta kiinni.

Mikäli nyt tarjottavaan mahdollisuuteen tartutaan, voivat junavuorot maassamme kasvaa merkittävästikin. Tulevaisuudessa yritysten lisäksi esimerkiksi osuuskunnat, kunnat, kuntayhtymät ja vaikkapa maakunnat voivat osallistua junaliikenteen tuottamiseen.

Ostopalvelu- ja velvoiteliikenteen toiminta harvaan asutuilla seuduilla ei tästä päätöksestä vaarannu. Päinvastoin, mahdollisuudet lisätä palvelua pääradan ulkopuolella vahvistuvat entisestään. Jatkossa pienempien kuntien ja maakuntien Suomen junaliikenteen saatavuus ei enää ole riippuvainen VR:n bisnesstrategioista.

Tuskinpa on haitaksi, jos VR saa kirittäjiä, jotka kannustavat parantamaan palvelua ja hinta-laatusuhdetta, sekä tuovat Suomeen uusia tapoja järjestää palvelut. Esimerkiksi lentoliikenteessä kilpailu on ajanut hintoja alas ja tuonut palvelut yhä useamman ulottuville.

Uudistuksen yksityiskohtia aletaan valmistella syksyn aikana työryhmissä, joihin kutsutaan myös VR:n henkilöstön edustajia. Kilpailun avaaminen toteutetaan hallitusti ja vaiheittain ensi vuosikymmenen aikana.

Moni kysymys jää jatkovalmistelussa ratkaistavaksi. Esimerkiksi se, millä hinnalla ja ehdoilla kalustoa vuokrataan, on tarkan pohdinnan paikka. Valtion tulee saada omansa pois yhteistä omaisuutta vuokrattaessa. Myös se, millä ehdoin yksityiset toimijat saavat junaliikennettä harjoittaa, on harkittava huolella. Villin lännen meno raiteilla ei käy, vaan ehdot tulee rakentaa ihmisten palvelujen parantaminen ykköstavoitteena.

Myös pohjalaisille omassa Vaasan vaalipiirissäni avautuu uusia mahdollisuuksia tällä päätöksellä. Kotikaupungissani Kauhavalla on kaksi rautatieasemaa: Kauhavan asema ja Härmän asema, jonka rakentamiseen Kauhavan kaupunki osallistui merkittävästi taloudellisesti. Molempien asemien toiminnalle raideliikenteen vapauttaminen luo uusia mahdollisuuksia. Härmän aseman käyttö Power Parkin ympärille muodostuneen matkailukeskittymän kehittämisessä vahvistuu.

Näen, että vapaus muillekin kuin VR:lle pyörittää raideliikennettä, luo uusia mahdollisuuksia lähiliikenteelle Kokkolan ja Seinäjoen sekä Seinäjoen ja Vaasan välille. Nämä maakuntakaupungit ympäröivine alueineen ovat pitkälti samaa työssäkäyntialuetta. Raideliikenteen avaaminen voisi myös herättää henkiin jo suljettuja asemia. Viime vuonna VR sulki Isokyrön, Laihian ja Ylistaron rautatieasemat. Jätin asiasta hallitukselle kirjallisen kysymyksen (KK 264/2016 vp), jossa tiedustelin mahdollisuutta, että Vaasan ja Seinäjoen välinen rataosuus avattaisiin muidenkin yritysten kuin VR:n liikenteelle. Nyt näyttää, että valtiopäivätoimeni henki etenee hallituksen päätöksellä.

Antti Kurvinen, Keskustan varapuheenjohtaja

Lue seuraavaksi

Juha Määttä Keskustan viestintäpäälliköksi
Keskustan uudeksi viestintäpäälliköksi on valittu filosofian maisteri Juha Määttä. Nimityksen teki 10.10.2024 kokoontunut Keskustan puoluehallitus.
10.10.2024 / Uutiset

Maamme taloudellinen tilanne on vakava, mutta ideologinen toisen värisiltä ihmisiltä avun poistaminen ei auta. Suomen nykyhallitus laittaa Afrikan kehitysyhteistyöhanoja kiinni eikä näe Afrikan valtioita potentiaalisena kauppakumppanina, huomautti Keskustan kansanedustaja Anne Kalmari ryhmäpuheessa, kun eduskunta kävi lähetekeskustelua Kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteosta. Kalmari muistutti puheessa myös, että Kauppa- ja kehityspolitiikka on osa turvallisuutta. Lisäksi hän totesi, että Suomella olisi annettavaa erityisesti yrittäjyyteen kannustamisessa. Ruokaturvan osaaminen ja siitä viestin vieminen puolestaan on osa ilmastonmuutoksen torjuntaa.
9.10.2024 / Blogit ja ryhmäpuheenvuorot
EtusivuAjankohtaistaUutisetKurvinen: Juna on saatava vaihtoehdoksi yhä useammalle suomalaiselle