Siirry sisältöön

Kurvinen, Kalli ja Viljanen jatkavat Keskustan eduskuntaryhmän johdossa

Keskustan eduskuntaryhmä järjestäytyi tiistaina 6.2. ryhmäkokouksessaan alkaville vuoden 2024 valtiopäiville.

Eduskuntaryhmän puheenjohtajana valittiin yksimielisesti jatkamaan kansanedustaja Antti Kurvinen Vaasan vaalipiiristä.

Eduskuntaryhmän ensimmäisenä varapuheenjohtajana valittiin yksimielisesti jatkamaan kansanedustaja Eeva Kalli Satakunnan vaalipiiristä ja toisena varapuheenjohtajana kansanedustaja Eerikki Viljanen Uudenmaan vaalipiiristä.

Eduskuntaryhmän työvaliokunnan jäseniksi valittiin kansanedustajat Hanna Räsänen Savo-Karjalan vaalipiiristä, Tuomas Kettunen, Timo Mehtälä ja Olga Oinas-Panuma Oulun vaalipiiristä ja Vesa Kallio Kaakkois-Suomen vaalipiiristä. Työvaliokuntaan kuuluvat myös eduskuntaryhmän puheenjohtajisto ja taloudenhoitaja.

Eduskuntaryhmän taloudenhoitajana valittiin jatkamaan kansanedustaja Mika Lintilä Vaasan vaalipiiristä.

Eduskuntaryhmän piiskuriksi valittiin kansanedustaja Mikko Savola Vaasan vaalipiiristä ja varapiiskuriksi kansanedustaja Pekka Aittakumpu Oulun vaalipiiristä. Myös kaikki nämä valinnat olivat yksimielisiä.

Vakiintuneen parlamentaarisen tavan mukaisesti eduskuntaryhmä tukee kolmen suurimman eduskuntaryhmän ehdokkaita eduskunnan puhemiehistöön.

Lue seuraavaksi

Suomessa pätkivät netti, talous ja ulkopolitiikka
Eduskunnan kyselytunnilla keskustalaiset grillasivat ministeriä pätkivistä nettiyhteyksistä. Myös hallituksen talouspolitiikka pätkii, kävi ilmi eduskunnassa budjetin lähetekeskustelussa. Päälle päätteeksi hallituksen ulkopoliittinen linja on epäselvä: ministeri linjaa yhtä ja pääministeri toista.
27.9.2024 / Eduskuntaryhmän Viikkari
<id=Tällä viikolla: Sotea, tekoälyä ja oikeistolaisempi EU-johto" class="img-fluid">
Keskustalaisten rakentavat ehdotukset sote-palveluiden ja hyvinvointialueiden tilanteen parantamiseksi kaikuvat hallituksessa kuuroille korville. Tekoälystä voi olla hieman apua, todettiin viikolla myös. EU:sta kuuluu, että johtoporras, komissio, nytkähtää pykälän oikeistolaisemmaksi.
20.9.2024 / Eduskuntaryhmän Viikkari
EtusivuAjankohtaistaUutisetKurvinen, Kalli ja Viljanen jatkavat Keskustan eduskuntaryhmän johdossa