Siirry sisältöön

Kurvinen Kurikassa: Suomelle uuden ajan ”risupaketti” – päästöt alas ja työtä koko maahan

-Käytän risupaketti-sanaa pystypäin ja tarkoituksella. Päästöjen vähentämisessä tärkeintä on saastuttavien fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen. Lisäämällä tuntuvasti etenkin kotimaisen uusiutuvan käyttöä niin lämmityksessä kuin liikenteessä, pystytään yhtäältä kirjaimellisesti laittamaan lisää pökköä pesään Suomen päästöjen pienentämisessä ja toisaalta luomaan uusia bio- ja kiertotalouden työpaikkoja koko maahan. Työpaikkoja Suomi nyt tarvitsee.

Kurvisen mukaan paketti voisi käytännössä kahdesta osasta: hallitusohjelmassa jo sovittujen bio- ja kiertotaloushankkeiden varhentamisesta ja kokonaan uusista ratkaisuista.

-Keskustan puheenjohtajan Katri Kulmunin esittämä ilmastorahasto on uusi ratkaisu, joka tulisi ilman muuta sisällyttää tällaiseen kokonaisuuteen. Valtion tulisi sitoutua olemaan osarahoittajana kaikissa niissä investoinneissa, joilla saadaan tehokkaasti vähennettyä päästöjä sekä luotua työpaikkoja uutta tekniikkaa käyttöönottamalla.

Kurvinen tähdentää, että Suomen luonnonvaroja pitää pystyä hyödyntämään kestävällä tavalla myös tulevaisuudessa. Niiden museointi ei ole tästä todellisuudesta.

-Samalla, kun lisäämme kotimaisen uusiutuvan käyttöä, on kaikin tavoin pidettävä huoli luonnon monimuotoisuudesta. Metsäluontoa ei saa peruuttamattomasti köyhdyttää. Siksi vaikutuksia on seurattava tarkasti ennen muuta paikallisesti.

Lue seuraavaksi

Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
Keskustan uusi varapuheenjohtaja täräyttää: äänestysikäraja laskettava 16 vuoteen
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markku Siponen on huolissaan nuorten syrjäytymisestä. Siponen nostaa uudeksi näkökulmaksi keskusteluun nuorten laajemman osallistamisen. Osallistamisen keinoiksi hän esittää äänestysikärajan laskemista ja koko ikäluokkaa koskevaa palvelusvelvollisuutta
9.6.2026 / Uutiset
Lapsiperheitä suojattava velkajarrun toimeenpanossa - Keskustan puoluekokouksen kannanotto 7.6.2026
Lapsiperheiden turvallinen arki ja toimeentulo sekä perheen perustamiseen rohkaisu ovat Keskustan talouspolitiikan kulmakiviä.
7.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKurvinen Kurikassa: Suomelle uuden ajan ”risupaketti” – päästöt alas ja työtä koko maahan