Siirry sisältöön

Laskelma osoittaa: Lipposen sateenkaari vasta leikkasikin

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Kylmiin lukuihin perustuva vertailu on päätynyt myös Helsingin Sanomien Unto Hämäläisen Perässähiihtäjät-blogiin. Siinä hän kirjoittaa: ”Laskelma näyttää, etteivät Sipilän hallituksen leikkaukset ole likimainkaan yhtä suuria kuin Lipposen hallituksen (sdp, kokoomus, vasemmistoliitto, vihreät, Rkp) toteuttamat leikkaukset, joilla valtiontaloutta pantiin kuntoon 1990-luvun alun laman jäljiltä.

Koosteessa markat on muutettu euroiksi nykyhinnoille sekä suhteutettu vuoden 2015 bruttokansantuotteen tasoon. Suhteessa bruttokansantuotteeseen nyt tehtävien säästöjen neljän miljardin euron kokonaismäärä on vain puolet Lipposen ensimmäisen hallituksen leikkauksista.”

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetLaskelma osoittaa: Lipposen sateenkaari vasta leikkasikin