Siirry sisältöön

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä: Kyläkauppatuki maaliin – voitto suomalaisen maaseudun puolesta

-Tätä innovatiivista kokeiluhanketta on valmisteltu pitkään ja huolellisesti. Olen todella onnellinen, että se on nyt valmis, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä iloitsee tuoreeltaan.

Kyläkauppatuen ehtona on muun muassa, että kaupan on tarjottava päivittäistavarakauppapalveluiden lisäksi vähintään yhtä muuta kaupallista palvelukokonaisuutta, joita ovat posti-, käteisnosto-, apteekki- tai polttoainejakelupalvelu. Arvioiden mukaan noin sata kyläkauppaa täyttää asetusluonnoksessa määrätyt kriteerit. Tukihaun on tarkoitus aueta alkusyksystä 2019. Ruokavirasto tiedottaa tuen hakemisesta sekä tukihaun avaamisesta.

-Edistämällä kyläkauppojen mahdollisuuksia toimia monipalvelukeskuksina tuetaan merkittävällä tavalla harvaan asutun maaseudun elinvoimaisuutta. Kyläkaupat ja niiden tarjoamat palvelut ovat maaseuduilla aivan keskeisiä, ministeri Leppä tiivistää.

Pääministeri Juha Sipilän hallitus osoitti syksyllä 2018 kokeiluhankkeelle miljoona euroa vuoden 2019 talousarvioon. Näin ollen kyse on normaalista budjetin toimeenpanosta, jota toimitusministeristö voi jatkaa.

Jotta tuki yksittäiselle kaupalle olisi riittävä, kokeiluhanke päätettiin rajata koskemaan paikkatietopohjaisen kaupunki-maaseutuluokituksen mukaista harvaan asuttua maaseutua.

Kokeiluhankkeen tavoiteltuna tuloksena on muun muassa kehittää päivittäistavarakaupan roolia monipalvelukeskuksena harvaan asutulla maaseutualueella.

-Tällä kokeiluhankkeen tuella luodaan edellytyksiä sille, että maaseudun asukkaiden, yritysten sekä kesäasukkaiden tarvitsemat välttämättömät peruspalvelut säilyisivät lähellä asukkaita, ministeri Leppä linjaa hankkeen tavoitteista.

Myös kauppa-autot saatiin mukaan kokeiluhankkeeseen. Myymäläauton tulee palvella vähintään kymmentä harvaan asutulla maaseudulla sijaitsevaa pysäkkiä viikossa. Myymäläautolla tulee olla viikoittaista reittiajoa vähintään sata kilometriä.

Mallia kokeiluhankkeelle on haettu Ruotsista. Ruotsin kokemusten mukaan tuesta on ollut hyötyä ja sitä aiotaan jatkaa tulevaisuudessa jopa pysyvänä tukena. Tuki on tuonut varmuutta liiketoiminnan jatkamiseen ja edesauttanut investointeja muuhunkin toimintaan.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Lohi: Vuodesta tulossa talouden ”annus horribilis” – Suomen taloudellinen itsenäisyys horjuu
Keskustan varapuheenjohtaja sekä eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi toteaa vuodesta olevan tulossa talouden ”annus horribilis” – Suomen taloudellinen itsenäisyys horjuu.
3.12.2025 / Uutiset
Keskustan puheenjohtaja Kaikkonen: Keskeiset toimijat samaan pöytään rauhan saavuttamiseksi Ukrainaan
Keskustan puheenjohtaja, ulkoasiainvaliokunnan jäsen Antti Kaikkonen käsitteli Ukrainan rauhanprosessin tilannetta ulko- ja turvallisuuspoliittisessa katsauksessaan keskustan järjestämässä seminaarissa.
27.11.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetMaa- ja metsätalousministeri Jari Leppä: Kyläkauppatuki maaliin – voitto suomalaisen maaseudun puolesta