Siirry sisältöön

Marisanna Jarva: Yrittäjyys ja itsensä työllistäminen helpottuu

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

– Erityisen iloinen olen innovaatiosetelistä, jonka avulla myös pienet ja keskisuuret yritykset voivat hankkia asiantuntemusta ja tukea juuri omien tuotteiden tehokkaammaksi kehittämiseksi. Tämä on hyvä työkalu etenkin korkeakoulujen ja pienyrittäjien yhteistyön tiivistämiseen, Jarva iloitsee.

Viime syksynä Jarva esitti hallitukselle kirjallisessa kysymyksessään kustannusneutraalia muutosta, jossa yrittäjä voisi aloitusvaiheessa saada ansiosidonnaista päivärahaa. Valitettavasti tähän muutokseen ei työmarkkinajärjestöiltä ole löytynyt halua. Sen sijaan hallitus esitti nyt, että yrittäjäksi ryhtyvälle työttömälle voidaan jatkossa myöntää vuodeksi peruspäivärahan suuruinen starttiraha.

– Toivottavasti myös ansiosidonnaisen osalta päästään samaan ratkaisuun jatkossa. Itsensä työllistäminen on nähtävä vihdoinkin entistä tasa-arvoisempana vaihtoehtona palkkatyölle. Nämä toimet auttavat merkittävästi luomaan kaivattuja työpaikkoja ympäri Suomen, Jarva toteaa.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetMarisanna Jarva: Yrittäjyys ja itsensä työllistäminen helpottuu