Siirry sisältöön

Markus Lohi: Irtisanomissuojan tiukentaminen johtaisi epätyypillisten työsuhteiden yleistymiseen

markus lohi
markus lohi

Keskustan talouspoliittisen työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi ihmettelee puheita irtisanomissuojan kiristämisestä. Suomessa on rakennettu viime vuosina tasapainoinen kokonaisuus tukemaan ihmisiä, jotka menetettävät työnsä joukkoirtisanomissa. Lohen mukaan keskeistä on pitää maan talous kilpailukykyisenä ja dynaamisena niin, että uutta työtä syntyy katoavan tilalle. Näin ihmiset pääsevät jouhevasti uuteen työhön.

-Jos pysyvien työsuhteiden irtisanomissuojaa yrityksissä tiukennettaisiin, se johtaisi helposti määräaikaisten ja epätyypillisten työsuhteiden lisääntymiseen. Yritykset eivät uskaltaisi palkata enää pysyviin työsuhteisiin yhtä useasti. Etelä-Eurooppa on tästä huono esimerkki. Lisäksi kynnys investointien tekemiseen nousisi entisestään, varoittaa Lohi.

Pohjoismaiseen työllisyyspolitiikan malliin liittyy periaate, että valtio suojelee ihmisiä muutoksessa. Irtisanottavien työllistymistä edistävät palvelut ja uudelleenkoulutus antavat ihmisille turvaa muutoksessa. Lisäksi tarvitaan elinkeinopoliittisia toimia tukemaan muutoksen kohteena olevia alueita, jotta sinne voidaan houkutella uusia investointeja, kun osaavaa työvoimaa on tarjolla.

-Kaiken A ja O on, että Suomen kilpailukyky on kunnossa, jotta suomalainen työ pärjää maailmanmarkkinoilla. Teollisuuden sähköveron alentaminen EU:n minimitasolle, infrainvestoinnit eri puolille maata, väylämaksujen puolituksen jatkaminen ja yritysten uusi tki-veroporkkana yhteistyön tiivistämiseen korkeakoulujen kanssa ovat kaikki oikeansuuntaisia toimenpiteitä, Lohi jatkaa.

-Lisäksi tarvitaan vielä päätöksiä mm. päästökauppakompensaation jatkamisesta sekä tukeva paketti konkreettisia päätöksiä, joilla luodaan edellytyksiä työllisyyden vahvistamiselle. Suomi tulee koronakriisin jälkeenkin kohtaamaan varmuudella elinkeinoelämäämme ravisteleva shokkeja. Siksi meidän on edistettävä pikaisesti myös nykyistä laajempaa paikallista sopimista työpaikoilla. Nyt on käytettävä kaikki keinot työpaikkojemme turvaamiseen. Näillä toimilla yhä useammalle suomalaiselle saadaan töitä, päättää Markus Lohi.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetMarkus Lohi: Irtisanomissuojan tiukentaminen johtaisi epätyypillisten työsuhteiden yleistymiseen