Siirry sisältöön

Matti Vanhanen: Lehti kääntyy omistajapolitiikassa

Valtion omistajapolitiikassa alkaa kokonaan uusi aika.

Myyntituloja käytetään tulevaisuudessa kehittämisyhtiön kautta uuden, ennen muuta kasvun ja työpaikkojen luomiseen. Aiemmin niillä pääsääntöisesti paikattiin budjettia tai maksettiin valtion velkaa. Valtio omaksuu nyt dynaamisemman otteen omistajana – ei vain yritä suojata vanhaa, vaan luo myös uutta.

Omistajapolitiikassa tarvitaan pitkäjänteisyyttä. Parlamentaarinen neuvottelukunta luo tälle aiempaa paremmat edellytykset. Eduskunnan roolin vahvistaminen on myös luottamusta lisäävä uudistus.

Valtio-omisteisten yhtiöiden ylimmän johdon etuja suitsitaan poikkeuksellisella tavalla. Tämä on tärkeää yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden vaalimiseksi.

Johtajasopimuksissa eläkeiän tulee olla työeläkelainsäädännön mukainen, ja johdon irtisanomiskorvaukset puolitetaan. Näiden vastapainoksi myös henkilöstöä palkitaan yhtiön menestyksestä.

Keskustan eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että yhteiskuntavastuu tulee jokaisen valtio-omisteisen yhtiön perusarvoksi. Veroparatiiseille sanotaan ehdoton ei.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi: Kauman esitys on otettava vakvasti - kokoomuksen on syytä kuunnella
Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ehdotti aikaisemmin tällä viikolla työttömyysturvan suojaosan palauttamista. Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kempin mukaan Kauman avaus on tärkeä ja ansaitsee tulla kuulluksi myös hallituksen sisällä.
24.3.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Antti Siika-aho: Kokoomuksen ja SDP:n johdolla Suomelle käy aina huonosti
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-ahon mukaan seuraavan vaalikauden tärkein tehtävä on pelastaa suomalaiset. Syöksykierre, johon Orpon hallitus on Suomen ajanut, on saatava poikki.
20.3.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Antti Siika-aho varoittaa äijäkulttuurista:
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho tyrmää hallituksen raskaussyrjintää lisäävän lakihankkeen ja peräänkuuluttaa tasa-arvon vahvistamista työelämässä.
19.3.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetMatti Vanhanen: Lehti kääntyy omistajapolitiikassa