Siirry sisältöön

Matti Vanhanen: Lisää edellytyksiä talouden käänteelle – yritysten investointivaraus toteuttava

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Ratkaisuilla parannetaan etenkin työllistävien pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytyksiä ja helpotetaan niiden rahoituksen saantia sekä madalletaan työllistämisen ja työllistymisen kynnystä. Ratkaisut täydentävät hyvin kilpailukykysopimusta.

– Yrittäjyyden edistämisessä ja työllisyyden parantamisessa on pitkään ollut tarve kokonaan uudenlaisille ratkaisuille.

Keskustan ennen eduskuntavaaleja esittämän mallin mukaisesti hallitus on nyt toteuttamassa esimerkiksi yrittäjävähennyksen listaamattomille yrityksille ja mahdollistamassa työttömyysetuuden käyttämisen starttirahana, kun työtön ryhtyy yrittäjäksi.

– Kaikki mahdollinen on tehtävä sen puolesta, että investoinnit saadaan Suomessa vihdoin liikkeelle.

Pidän välttämättömänä, että hallitus valmistelee verouudistusta, jossa yrityksen verotettavasta tulosta voidaan tehdä varaus investointien lisäämiseksi. Yrityksiä voidaan kannustaa investoimaan verottamalla yritykseen investoinnin rahoittamiseksi jätettyä voittoa kevyemmin kuin ulos maksettuja osinkoja, muistuttaa Vanhanen.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetMatti Vanhanen: Lisää edellytyksiä talouden käänteelle – yritysten investointivaraus toteuttava