Siirry sisältöön

Matti Vanhaselta manifesti presidentinvaaleihin, Tehdään näistä vaalit -filmi julki

Vanhasen Keskustan presidentti- ja maakuntaristeilyllä m/s Silja Europalla lauantaina esittelemän manifestin nimi on ”Nyt ei valita puolia vaan yhteinen suunta”. Manifesti kokonaisuudessaan:

”Mikä on pahinta, mitä Suomelle voisi tapahtua? Varmaankin sota, luonnonmullistus tai terrorismi. Mutta ne ovat ulkoa tulevia uhkia. Pahin uhka, johon me itse voimme vaikuttaa, on kahtiajako.

Ei ole hyvä, että kaivaudumme poteroihin, joista huutelemme toisillemme. Vähitellen menetämme yhteisen kielen ja ymmärryksen sekä sopimisen ja yhteistyön kyvyn. Tuntuu, että ääripäät eivät enää edes suostu ymmärtämään toisiaan – saati hakemaan ratkaisuja.

Tämä uhkakuva rampauttaa toteutuessaan maan ja kaiken sen kehittämisen. Tähän asti me olemme olleet yksituumainen kansa. Eroista ja erilaisista lähtökohdista huolimatta olemme ymmärtäneet, että pienen kansan täytyy pitää yhtä, jos se aikoo selviytyä. Ja hyvin olemme selviytyneet.

Yhdessä olemme tulleet yhdeksi maailman onnellisimmista kansoista, saavuttaneet Pisa-tulokset, Nokian ja mitkä tahansa niistä kymmenistä sijoituksista, joiden mukaan olemme luotettavin kansa ja vakain maa maailmassa.

Mikä tahansa maa haluaisi olla noiden tulosten mukainen. Me olemme sitä jo.

Siksi Suomi ei saa jakautua kahtia. Siihen ja tähän ääripäähän. Tähän ja tuohon kuplaan. Kaupunkiin ja maaseutuun. Köyhiin ja rikkaisiin. Kantasuomalaisiin ja maahanmuuttajiin. Natoon ja ei-Natoon.

Nyt tarvitaan arvojohtajaa. Mielestäni ahkeruus, työnteko, yrittäminen ja toisistamme välittäminen vievät meitä eteenpäin.

Eheä Suomi on myös turvallinen Suomi. Pidetään Suomi yhtenä.”

Manifesti on myös Vanhasen lauantaina julkaistuilla, uudistetuilla verkkosivuilla osoitteessa www.mattivanhanen.fi.

Tehdään näistä vaalit

Kampanjapäällikkö, Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaskan mukaan Keskusta lähtee tekemään presidentinvaaleista vaalit.

– Ennen vaalipäivän iltaa mikään ei ole itsestään selvää. Yhtään ääntä ei ole vielä annettu. On aika tehdä näistä vaalit. Maailma on turvattomampi kuin kuusi vuotta sitten. Samaan aikaan jakolinjoja on tullut lisää myös Suomeen. On kuplia, ääripäitä ja kaupunkien ja maaseudun vastakkainasettelua. Nyt jos koskaan tarvitaan perusteellinen keskustelu Suomen tulevaisuudesta, Ovaska sanoo.

Keskusta julkaisi presidentti- ja maakuntaristeilyllä Tehdään näistä vaalit -filmin, joka on katsottavissa osoitteessa https://youtu.be/C7EmM-msYPE. Filmi on katsottavissa myös Vanhasen verkkosivuilla sekä Keskustan ja Vanhasen sosiaalisen median tileillä.

Keskustan presidentti- ja maakuntaristeily m/s Silja Europalla jatkuu sunnuntaina 15.10. mm. Vanhasen ja Keskustan puheenjohtajan, pääministeri Juha Sipilän linjapuheenvuoroilla.

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
Liikunta kuuluu kaikille - Keskusta julkaisi liikuntalinjauksensa
Keskusta on julkaissut liikuntalinjauksensa, jossa on toimenpiteitä suomalaisten fyysisen toimintakyvyn parantamiseksi 15 prosentilla vuoteen 2040 mennessä.
8.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetMatti Vanhaselta manifesti presidentinvaaleihin, Tehdään näistä vaalit -filmi julki