Siirry sisältöön

”Meillä on nyt akkavalta” – Keskusta valitsi uuden puoluejohdon

-Sain todella hyvän tiimin ympärilleni. Jokaisen valinnasta olen todella iloinen ja tällä porukalla saamme varmasti isoja aikaiseksi, puheenjohtaja Sipilä kehuu.

Äänivyöryn saanut Katri Kulmuni kehui Keskustan kenttäväkeä viisaaksi:

-Kaksi vuotta sitten [valituksi tullessani] olin ainoa nainen puoluejohdossa. Nyt sain rinnalleni kaksi savolaista rouvaa, nyt meillä on akkavalta.

Hannakaisa Heikkinen jäi vuoden 2016 puoluekokouksessa täpärästi neljänneksi varapuheenjohtajakisassa, mutta tällä kertaa paikka aukesi.

-Kevään piirikokouksissa on ollut ilon ilmapiiri ja niissä kiertäminen on ollut virvoittava keidas. Nyt lähdemme yhdessä viemään Keskustaa siihen suuntaan, johon haluamme Suomea luotsata.

Rehulalla on pisin kokemus varapuheenjohtajan penkillä, mutta myöntää, että vaalissa jännitys oli siltikin kova.

-On kiitollinen olo, että tiukan vaalin jälkeen istun tässä. Sanoin puheessani, että haluan joukkueeseen ja nyt tässä olen. Tunnen nämä ihmiset ja tässä on kotoisa olo.

Riikka Pirkkalainen saa nyt Keskustan puoluetoimiston avaimet käteensä ja lähtee johtamaan puolueen työtä puoluesihteerinä.

-Sotkamossa on ollut hyvähenkinen kokous. Keskustaväki suorastaan huokuu odotusta, että vaalitöihin päästään.

Pirkkalaista ennen Keskustalla on ollut vain yksi nainen puoluesihteerinä. Erja Tikka valittiin Keskustan puoluesihteeriksi vuonna vuonna 1990.

Uusi puoluejohto lupaa kulkea ympäri Suomen myös jatkossa.

-Puolue ei ole vain puoluetoimisto eikä eduskuntaryhmä. Kun lähdemme tekemään töitä, sen täytyy näkyä puolueen jokaisella tasolla piirijärjestöistä paikallisyhdistyksiin. Emme ole myöskään vain vaaliorganisaatio, Pirkkalainen tiivistää kaksivuotissuunnitelmansa.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutiset”Meillä on nyt akkavalta” – Keskusta valitsi uuden puoluejohdon