Siirry sisältöön

Olavi Ala-Nissilä: Suomen malliin oppia Ruotsista ja Virosta

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

– Ruotsissa palkkaratkaisut tehdään vientivetoisesti. Lisäksi Ruotsissa on saatu aikaan myös työmarkkinaosapuolten suosima ja hyvin toimiva ratkaisu paikallisesta sopimisesta.
– Virossa puolestaan verotuksen periaatteet kannustavat yrittäjyyttä ja investointeja, ja niistä kannattaa ottaa oppia etenkin Suomen yritysverotukseen. Viron malliin kuuluu myös läpitunkeva digitalisoituminen sekä taloudellisesta itsenäisyydestä huolehtiminen Venäjän naapurina. Viron valtion velka on tuskin kymmentä prosenttia bruttokansantuotteesta, Ala-Nissilä sanoo.

Ala-Nissilän mukaan Suomen naapurimaiden mallit luovat molemmille maille nyt talouden voimakasta kasvua, ja siksi niistä on syytä ottaa opiksi. Uusia työpaikkoja syntyy viennin elpyessä ja investointien lähtiessä liikkeelle.

Taloudessa ylipäätään tarvitaan myös vakautta ja ennustettavuutta, jotka puolestaan lisäävät luottamusta niin työllistämiseen kuin investointeihin. Myös tästä syystä Suomi tarvitsee yhteiskuntasopimuksen.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetOlavi Ala-Nissilä: Suomen malliin oppia Ruotsista ja Virosta