Siirry sisältöön

Ovaska: Keskusta on valmis pidentämään oppivelvollisuutta

Emme halua puhua vain velvollisuudesta vaan kyse on oikeudesta koulutukseen, joka tulevaisuudessa olisi opiskelijalle aidosti maksutonta. Tälläkin hetkellä osalle opiskelijoista lukion tai ammatillisen koulutuksen aiheuttamat kulut hidastavat tai jopa estävät mahdollisuuksia suorittaa toisen asteen tutkinto.

Ovaskan mukaan tukea pitää kohdentaa ennen kaikkea niille opiskelijoille, jotka sitä tarvitsevat. Keskusta ei tavoittele kaavamaisia ratkaisuja vaan joustavaa tukea koko opintopolulle.

Lähdemme siitä, että peruskoulun lisäksi jokaisella nuorella on oltava jatko-opintovalmiudet. Tähän avuksi haemme yhteistyötä muun muassa vapaasta sivistystyöstä ja työpajatoiminnasta.

Keskustan visio koulutuksesta julkaistiin 1.6.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Lohi: Vuodesta tulossa talouden ”annus horribilis” – Suomen taloudellinen itsenäisyys horjuu
Keskustan varapuheenjohtaja sekä eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi toteaa vuodesta olevan tulossa talouden ”annus horribilis” – Suomen taloudellinen itsenäisyys horjuu.
3.12.2025 / Uutiset
Keskustan puheenjohtaja Kaikkonen: Keskeiset toimijat samaan pöytään rauhan saavuttamiseksi Ukrainaan
Keskustan puheenjohtaja, ulkoasiainvaliokunnan jäsen Antti Kaikkonen käsitteli Ukrainan rauhanprosessin tilannetta ulko- ja turvallisuuspoliittisessa katsauksessaan keskustan järjestämässä seminaarissa.
27.11.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetOvaska: Keskusta on valmis pidentämään oppivelvollisuutta