Siirry sisältöön

Pääministeri Sipilä kertoi hallituksen kärkihankkeista

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

– Ohjelmansa avulla hallitus vie eteenpäin välttämättömiä uudistuksia viiden painopisteen kautta. Ne ovat työllisyys- ja kilpailukyky, osaaminen ja koulutus, hyvinvointi ja terveys, biotalous ja puhtaat ratkaisut sekä digitalisaatio, kokeilut ja normien purku. Lisäksi toteutamme reformeja, kuten eläke- ja SOTE-uudistuksen, karsimme kuntien tehtäviä ja velvoitteita sekä uudistamme alue- ja keskushallintoa, linjasi Sipilä.
Sipilä totesi, että Suomen ongelmat ovat sitä luokkaa, että hallitustyön on oltava aiempaa tavoitteellisempaa. Strategista johtamista noudatetaan jo lähes kaikilla elämänaloilla. Nyt se oli korkea aika tuoda politiikkaan.

– Hyvinvointiyhteiskuntamme luottaa aivan liikaa velanantajiemme hyvään tahtoon. Siksi Suomen suunta on oikaistava nyt tai ei koskaan. Ei pidä vitkutella, kunnes tuo luottamus katoaa. Siinä tapauksessa muutokset vievät meitä, emmekä me muutosta. Mahdollisuuksiin on tartuttava ennakkoluulottomasti. Meissä jokaisessa piileskelevä uudistaja on rohkaistava astumaan esiin. Ja sitten vain toimeksi – pelotta ja reippaasti, kannusti pääministeri Sipilä

Suomenmaan uutinen aiheesta>>

Puheessaan pääministeri avasi erikseen kunkin kuuden strategisen kärkihankekokonaisuuden sisältöä. Pääministerin ilmoituksen voi lukea kokonaisuudessaan oheisesta linkistä. Mukana myös Keskustan ryhmäpuhe.

Tiedostot

Pääministerin ilmoitus kärkihankkeista ja reformeista eduskunnassa_07102015.pdf
Suomi menestyy vain uudistumalla -Kesk ryhmäpuhe kärkihankkeista 07072015.pdf

Lue seuraavaksi

Keskusta jätti Liike Nytin kanssa tiistaina välikysymyksen nuorten työttömyydestä ja nuorten tulevaisuususkon heikkenemisestä.
3.6.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Suomen oltava maailman turvallisin maa naisille – lähisuhdeväkivaltaan puututtava nykyistä kovemmin
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii määrätietoisia toimia naisiin kohdistuvan väkivallan ja erityisesti lähisuhdeväkivallan kitkemiseksi Suomesta.
27.5.2026 / Uutiset
Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetPääministeri Sipilä kertoi hallituksen kärkihankkeista