Palautekeskustelu valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018 – 2021

Arvoisa puhemies,

Suomen talous kasvaa nyt vauhdilla, joka vielä muutama vuosi sitten tuntui lähes mahdottomalta.

Jopa valtakunnan virallisena pessimistinä tunnettu valtiovarainministeriö ennustaa talouden kasvavan tänä vuonna yli kaksi prosenttia. Monen muun ennusteen mukaan kasvu on vielä voimakkaampaa. Olemme ottaneet kiinni ja ohittaneet kilpailijamme Ruotsin ja Saksan.

Käänne parempaan on edellyttänyt ennen muuta kolmea asiaa: päättäväistä uudistuspolitiikkaa hallitukselta, sopimisen kykyä työmarkkinaosapuolilta sekä tavallisten suomalaisten joustamista.

Kukaan ei mielellään tingi esimerkiksi lomarahoistaan. Yhdessä aikaansaadut tulokset kuitenkin osoittavat, että joustaminen ei ole mennyt harakoille. Olemassa olevia työpaikkoja on pystytty turvaamaan ja uusia työpaikkoja luomaan. Myönteisintä on, että vihdoin sekä nuorten työttömyys että pitkäaikaistyöttömyys hellittävät.

Arvoisa puhemies,

Nyt on tärkeää pitää huolta myönteisen talous- ja työllisyyskehityksen jatkumisesta. Vakauden vaalimisessa tarvitaan toimintakykyistä hallitusta, isänmaallisia työmarkkinaosapuolia ja vastuullista oppositiota.

Hallitus sai viime viikolla eduskunnan luottamuksen. Keskustassa luotamme siihen, että syksyn liittokierroksella pystytään maltillisiin ja Suomen kannalta järkeviin ratkaisuihin.

Sen sijaan joutuu kysymään, mikä on opposition linja? Ennen muuta SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat kahden vuoden ajan laittaneet voimavaransa kaiken vastustamiseen, vastakkainasettelun lietsomiseen ja ihmisten pelotteluun. Pisteenä iin päälle samoista puolueista vaadittiin viime viikolla hajotusvaaleja, vaikka epävakaus olisi omiaan vaarantamaan Suomen nousun.

Arvoisa puhemies,

Työllisyyden parantaminen on myös loppuvaalikauden tärkeimpiä tehtäviä. Toinen on pitkään yhteiskuntaamme syövyttäneen eriarvoistumiskehityksen pysäyttäminen. Suomi on kunnossa vasta silloin, kun kaikki suomalaiset ovat mukana. Siksi uudistuspolitiikkaa on jatkettava.

Keskustassa katsomme, että teollisten työpaikkojen määrää Suomessa on pyrittävä nostamaan lähemmäs tasoa, jossa olimme ennen vuoden 2008 talouskriisiä. Teollisten työpaikkojen myötä myös työpaikat palvelualoilla lisääntyvät.

Mahdollisuuksia työpaikkojen luomiseen on ennen muuta kotimaisten, uusiutuvien luonnonvarojemme hyödyntämisessä. Siksi biotaloutta on edistettävä määrätietoisesti ja turvattava elämisen edellytykset koko Suomessa. Länsirannikolla työllisyysaste alkaa olla kohdillaan, ja nyt katseet on käännettävä itään ja pohjoiseen. Suomen etu ei ole, että maaseutu tyhjenee.

Kokoomuksen ja SDP:n linja tiedetään – ihmiset, palvelut ja työpaikat on sullottava muutamaan suureen keskukseen -, mutta mikä on Vihreiden linja? Puheenjohtaja Aalto, maakunnissa asuvilla suomalaisilla on kuntavaalien jälkeen oikeus odottaa Vihreiltä uskottavaa vaihtoehtoa ja ratkaisuja. Toistaiseksi vain Keskusta on, ja on ollut yli 110 vuoden ajan, koko Suomen puolustaja.

Arvoisa puhemies,

Keskustalle on tärkeää, että uudistuksia heikompiosaisten suomalaisten hyväksi jatketaan.

Olemme tyytyväisiä ratkaisuun, jossa noin 400 000 pienituloisimmalta poistuu Yle-vero kokonaan ja pienituloisimpien verot pienenevät. Eduskuntaryhmämme on valmis korottamaan pienituloisimpien takuueläkettä sekä helpottamaan velkaongelmissa olevien tilannetta niiden ratkaisujen päälle, jotka tällä vaalikaudella on jo tehty. Katsomme, että perustulokokeilua on jatkettava kunnollisten tulosten saamiseksi. Sosiaaliturvaa on uudistettava huomattavasti nykyistä yksinkertaisemmaksi ja kannustavammaksi.

Huolenpitoa heikompiosaisista on myös mitä suurimmassa määrin se, että sosiaali- ja terveyspalvelu- sekä maakuntauudistus viedään maaliin. Tavoite on parantaa perusterveydenhuoltoa ja sosiaalipalveluja, joita tarvitsevat arjessaan etenkin lapsiperheet, työttömät, sairaat ja vanhukset. Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle on nyt annettava työrauha uudistuksen käsittelemiseen. Tulevana perjantaina olemme viisaampia.

Arvoisa puhemies,

Annamme tukemme julkisen talouden suunnitelmalle tuleville vuosille. Sillä varmistetaan Suomen kuntoon laittaminen. Eteenpäin, rohkeasti eteenpäin.

Lue seuraavaksi

Keskustan Katainen neuvottelemaan Suomelle tärkeästä merenkulun polttoaineiden EU-laista
Europarlamentaarikko Elsi Katainen on valittu ryhmänsä liikennevaliokunnan neuvottelijaksi merenkulun uusiutuvien ja vähähiilisten polttoaineiden käyttöä säätävään FuelEU Maritime -asetukseen, joka on osa EU:n energia- ja ilmastopakettia. Kataisen mukaan asetus on viennistä ja merikuljetuksista riippuvaiselle Suomelle ratkaisevan tärkeä: tavoitteenani neuvotteluissa on varmistaa selkeä lainsäädäntö, joka huomioi mm. talvimerenkulun Suomelle aiheuttamat poikkeusolosuhteet, Elsi Katainen linjaa.
27.10.2021 / Uutiset
Elinkeinoministeri Mika Lintilä: Luvitusta sujuvoittamalla vihreät investoinnit liikkeelle, ei kehystä venyttämällä
Elinkeinoministeri Mika Lintilä haluaa, että Suomen investointiympäristöstä tehdään Euroopan paras. Luvituksen sujuvoittaminen on ilmainen tapa saada yksityisiä investointeja ja työpaikkoja aikaiseksi tukemaan vihreää siirtymää ja uusteollistamista.
23.10.2021 / Uutiset
Yleisö kysyy, Annika vastaa. FB-livenä toteuttavaan lähetykseen yleisö voi laittaa kysymyksiään jo etukäteen tapahtuman keskustelussa tai suoran lähetyksen kommenttikentässä. Käsittelyssä tulevat aluevaalit ja ajankohtaiset poliittiset aiheet. Vähän kuin eduskunnan kyselytunnilla olisit.
21.10.2021 / K-Studio
EtusivuAjankohtaistaUutisetPalautekeskustelu valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018 – 2021