Siirry sisältöön

Periaatteet uusiksi vai vanhalta pohjalta – millainen ohjelma puolueelle?

Puolueen periaateohjelman uudistustyö laitettiin liikkeelle viime syksynä. Ohjelma hyväksytään Sotkamon puoluekokouksessa kesäkuussa 2018.

Miksi uudistustyöhön on ylipäätään lähdetty? Paljonko ohjelmassa pitäisi olla vanhoja, hyväksi koettuja elementtejä ja perinnettä, paljonko rohjetaan uudistaa? Millaisia eväitä ensimmäinen jäsenkysely antoi periaatetyön vetäjille?

Annika Saarikko ja Tuomo Puumala keskustelevat näistä ja monista muista kysymyksistä,uudistustyön prosessista ja puolueiden periaateohjelmien merkityksestä virtuaalisessa tupaillassa tiistaina 24.5. klo 19 – 20. Keskustelua johdattelee e2:n johtaja Karina Jutila.

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
Liikunta kuuluu kaikille - Keskusta julkaisi liikuntalinjauksensa
Keskusta on julkaissut liikuntalinjauksensa, jossa on toimenpiteitä suomalaisten fyysisen toimintakyvyn parantamiseksi 15 prosentilla vuoteen 2040 mennessä.
8.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetPeriaatteet uusiksi vai vanhalta pohjalta – millainen ohjelma puolueelle?