Siirry sisältöön

Pirkkalainen EK:n Häkämiehelle: Hallitusten muodostaminen ei kuulu etujärjestöille!

– Häkämies tuntuu unohtaneen täysin edellisen vaalikauden. Viime vaalikaudella vallassa oli sinipuna, kokoomuksen ja sdp:n yhteishallitus. Mitä se sai aikaan? 100 000 työtöntä, Suomi velkaantui hirvittävää vauhtia, Suomi ei päässyt kiinni talouskasvuun ja veroaste nousi ennätyskorkealle, toteaa keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen.

– Tämäkö oli kasvun hallitus ja sitä mitä Etelärannassa oikeasti nyt halutaan, kysyy Pirkkalainen.

– Olisiko viisasta, että Eteläranta Häkämiehen johdolla keskittyisi nyt esittämään rakentavia ratkaisuja Suomen uudistamiseksi sen sijaan, että he alkavat kätilöidä kabineteissa ohi kansan hallitusta Suomeen.

– Sipilän hallituskausi on tuottanut yli 100 000 työpaikkaa, purkanut runsaasti yrityselämälle tärkeää sääntelyä, keventänyt verotusta ja saanut Suomen takaisin kasvu-uralle, eikö sen pitäisi olla hyvä sen sijaan, että aletaan haikailemaan sellaisen politiikan perään, joka on ollut tuhoisaa suomalaiselle hyvinvoinnille, työllisyydelle ja yritystoiminnalle, kysyy Pirkkalainen.

Lue seuraavaksi

Keskusta jätti Liike Nytin kanssa tiistaina välikysymyksen nuorten työttömyydestä ja nuorten tulevaisuususkon heikkenemisestä.
3.6.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Suomen oltava maailman turvallisin maa naisille – lähisuhdeväkivaltaan puututtava nykyistä kovemmin
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii määrätietoisia toimia naisiin kohdistuvan väkivallan ja erityisesti lähisuhdeväkivallan kitkemiseksi Suomesta.
27.5.2026 / Uutiset
Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetPirkkalainen EK:n Häkämiehelle: Hallitusten muodostaminen ei kuulu etujärjestöille!