Siirry sisältöön

Puheenjohtaja Annika Saarikko Keskustan eduskuntavaalistartissa 27.1.2023

(muutosvarauksin)

Hyvät keskustalaiset,

Eteenpäin, sanoi Saarikko lumessa.

Toppasaapasta toisen eteen.

Välillä meinaa horjahtaa, mutta kun katseen taas nostaa, näkee auringonnousun siintävän.

Joka askel vie eteenpäin. Jokaista meistä.

Tähän hetkeen tiivistyy valmistautumisemme vaaleihin. Vanha jää taakse ja kuljemme eteenpäin, kohti uutta.

Päättäväisenä, katse kohti ihmistä.

Ja mitä siellä edessäpäin näkyy?

Siellä on hyvä tulevaisuus. Ja ystävät, sitä kohti me matkaamme.

Keskustalaiset,

00100, Postitalo Mannerheimintiellä – 9999 Korvatunturin Postinumero. Sille välille asettuvat suomalaiset kodit ja Keskustan sydämen asiat.

Olemme aito ja alkuperäinen koko Suomen puolue.

Suomalaisten kannattaa välttää halpoja kopioita. Niillä vaalisuu kyllä puhuu kauniita eri alueilla, mutta tosipaikan tullen kädet eivät tartu toimeen. Kun vaalien välillä päätöksiä tehdään, lopulta vain Keskusta ajaa tasapuolisesti koko Suomen asiaa. Me emme luiki pöydän alle piiloon.

Edessä on tasa-arvon vaalit.

Me keskustalaiset ymmärrämme, että Suomi on osiensa summa.

Koko Suomen asia on myös turvallisuutemme asia enemmän kuin pitkiin, pitkiin aikoihin. Aluepolitiikka on aina myös turvallisuuspolitiikkaa.

Koko maan puolustaminen vaatii paljon satsauksia puolustusmenoihin, mutta se on paljon muutakin. Koko maan elinvoima, sekin on tärkeä viesti meistä ulospäin.

Senkin vuoksi puolustamme sitä, että kaikkialla Suomessa riittää hyvän elämän eväitä.

Ja juuri hyvästä elämästä on politiikassa kysymys. Ihmisen osasta. Vapaudesta, edistyksestä ja yhtäläisestä oikeudesta sivistykseen.

Keskustalaiset,

Olen odottanut tätä päivää. Ja seuraavia 63 päivää odotan vielä enemmän. Niin kauan on eduskuntavaaleihin. Tai oikeastaan niin vähän.

Me yhdessä näytämme mistä keskusta ja keskustalaiset on tehty.

Sanon asian niin kuin se on:

Keskusta on Suomen paras puolue.

Keskusta on puolue, joka tarjoaa välittämistä ilman holhoavaa vasemmistolaisuutta ja hyvää taloudenpitoa ilman kovaa oikeistolaisuutta. Meille isänmaallisuus on ylpeyttä, joka ei kumpua toisen polkemisesta. Isänmaallisuutemme polttoainetta ei ole pelko, vaan usko siihen, että rakennamme turvallista muutosta. Eteenpäin on elävän mieli.

Keskustan ytimessä on ihminen ja maa. Maataan rakastava ihminen – ja maa, joka antaa ihmiselle leivän. Oma maa, koko maa.

Keskustalaisuus perustuu kolmen kestävyyden yhteensovittamiseen: Ihmisen, luonnon ja talouden sopusointuun. Sen kivijalan varaan voi rakentaa kaiken.

Keskustan paikka on keskellä. Kultainen keskitie, sanonta ei ole syntynyt sattumalta. Minua puistattaa, miten Suomea juuri nyt jaetaan pikkuporukoihin ja näytetään pitkää nenää toisille. Juuri nyt, näinä epävarmuuden ja huolen aikoina kannattaa pienen kansan pitää tiiviisti yhtä. Sovinnossa, ratkaisuissa, käytännönläheisessä yhteistyössä on voimaa.

Onko keskusta hallitusvastuussa vaalien jälkeen – sen ratkaisevat suomalaiset äänestäjät. Olemme ihmisten luottamuksen varassa. Jos etsit eteenpäin menevää maltin voimaa, käytännönläheistä ratkaisijaa ja koko Suomen ja myös maaseudun ja maakuntien, väljemmän asumisen puolustajaa – tässä se on.

Hyvät kuulijat,

Käymme kohti eduskuntavaaleja ajassa, jossa harva asia on ennallaan. Euroopassa on sota ja murheiden määrä on lisääntymään päin. Maailma muuttuu, mutta maantiede on ja pysyy ennallaan. Pohjola on pidettävä turvassa.

Suomi on Ukrainan puolella ja Ukrainan tukena niin kauan kuin se meitä tarvitsee. Liitymme yksituumaisena Natoon. Olemme jatkossakin turvallisuuden tuottaja ja vakauden vahvistaja. Pidämme omasta puolustuksestamme hyvää huolta.

Meidän on Eurooppana ja Suomena kyettävä omavaraisuuteen ja itsellisyyteen.

Politiikka palaa perusasioihin. Siitä on näissä vaaleissa kysymys, uudesta tärkeysjärjestyksestä. Perusasioista. Yhteiskunnan ydinasioille latua avasi jo korona-aika, sittemmin sota sen kaikissa karmeissa muodoissa.

Korona pysäytti liikkuvan junan. Se eristi meidät, kylvi sairautta ja yksinäisyyttä, mutta samalla elämän syvemmät arvot nousivat pintaan. Maailma sulkeutui, mutta silmät avautuivat lähelle, oman maan mahdollisuuksille. Hakeuduttiin väljemmille vesille, luonnon läheisyyteen. Muuttoliikekin kääntyi. Perheen ja oman lähipiirin merkitys korostui.

Sodan myötä taas opimme varustautumaan ja miettimään yhä kirkkaammin, miten pärjäämme tiukan paikan tullen. Koko maan puolustaminen, kotimainen ruoka, kotimainen energia. Metsät ja pellot. Maanviljelijän oikeus saada työstään reilumpi korvaus.

Tämän ajan ytimessä ovat leipä ja lämpö.

Ilman luontoa emme pärjää, tämän keskustalaiset ovat tienneet aina. Aikamme uhat, köyhtyvä luonto ja ilmastonmuutos, alleviivaavat tätä. Mutta ihminen on aina keksinyt keinot ja ratkaisut mahdottomiltakin tuntuviin tilanteisiin. Totutut asiat on nyt opittava tekemään toisin – juuri siitä on kysymys, kun vähitellen erkaannumme saastuttavista polttoaineista, teollisuus sähköistyy tai kun itse kukin pohdimme sitä, tarvitsemmeko todella kaiken tämän tavaran ympärillämme?

Ja näiden uhkien äärellä on myös mahdollisuuksia; talouden kasvu nojaa takuuvarmasti vähähiilisyyteen. Me olemme tekemässä puhtaan energian suurvaltaa. Vetyä, biokaasua, tuhansia uusia työpaikkoja, tulevaisuuden näkymiä.

Energiassakin viestimme on: Eteenpäin. Peruutuspeilistä näkyvät sheikit, öljynporauslautat ja maakaasua virtaavat venäläisten putket.

Sen sijaan metsät eivät kuulu menneisyyteen. On aina yhtä oikein puolustaa suomalaista metsää ja niiden järkevää käyttöä. Keskusta puolustaa ikuisesti suomalaisten oikeutta päättää itse omista metsistään ja omaisuudestaan. Arkadianmäeltä Brysseliin. Me olemme aina osanneet yhdistää rakkautemme luontoon ja metsien virkistävän voiman siihen tosiasiaan, että puissa kasvaa taloudellisen hyvinvointimme pohja myös 2030-luvulla.

Hyvät kuulijat,

Arki, oman lompakon asiat. Joka kuukausi ihan tavallisiin menoihin – ruokaan, sähköön, bensaan, lääkkeisiin tai oman kodin lainan lyhennykseen – menee koko ajan enemmän rahaa. Kovimmilla ovat ne, jotka jo ennestään olivat taloudellisesti lujimmilla.

Isänmaan asioita hoidettaessa on katsottava kauas, mutta lähellekin on nähtävä. Me emme jätä suomalaisia yksin, emme missään päin Suomea.

Vaikeilla hetkillä mitataan hyvinvointiyhteiskuntamme kestävyys. Pystymmekö auttamaan heitä, joilla avun tarve on suurin? Jotta vastaus olisi kyllä, niin kuin sen täytyy olla, on maan talouden oltava kunnossa.

Hyvät kuulijat,

Kolme tärkeää asiaa: 1) Velalla on väliä. Se on hyvä renki vauhdittamaan kestävää kasvua, mutta isännäksi siitä ei ole. Moni puolue tuudittautui nollakorkoihin. Hekin huomaavat, että se aika on nyt ohi. 2) On hyvä, että suomalaiset ovat huolissaan velasta. Näin ei kaikkialla Euroopassa ole ja senkin takia on ajatus eurooppalaisesta yhteisvelasta Keskustalle mahdoton. 3) Todellista vaihtoehtoa velalle ei yksikään eduskuntapuolue ole esittänyt, ei koronan, ei sodan, ei sähkölaskujen keskellä.

Sitä paitsi jokainen puolue, jokainen hallitus vuorollaan, on yli 15 vuoden ajan kerryttänyt velkaa.

Keskusta sitoutuu laittamaan valtiontalouden kuntoon kahden seuraavan vaalikauden aikana. Siitä tulee kova, mutta välttämätön urakka. Mutta sitä ei pidä pelätä. Se tarkoittaa menoleikkauksia ja se tarkoittaa kipeitä valintoja.

Laitamme talouden kuntoon oikeudenmukaisesti, parhaan kykymme mukaan. Päätökset on tehtävä jokainen suomalainen ja koko kansa mielessä. Kenenkään elämältä, ei nuoren eikä vanhan, ei saa leikata pohjaa pois. Suomen tulevaisuudelta ei saa leikata pohjaa pois.

Korostan vielä erikseen, että talous ei koskaan ole Keskustalle päämäärä. Talous on vain ja ainoastaan väline, mutta toki tuiki tärkeä sellainen. Hyvinvointiyhteiskunta pitää pelastaa ja sen paras pelastaja on työ.

Jokaisen työikäisen ja työkykyisen on tehtävä työtä. Kaiken pohjana on yrittäjyys ja yritteliäisyys. Yksinpuurtaja, pienen porukan työllistäjä, suurten unelmien toteuttaja. Heidän varassa Suomi nousee ja kasvaa. Heidän verotustaan me emme kiristä.

Hyvät kuulijat,

Vastuu. Sivustaseuraajia tai vapaalipulla kulkijoita ei oikein voisi enää olla. Jokaisen on kannettava vastuuta itsestään ja lähipiiristään. Siitä rakentuu yhteinen vastuu Suomesta.

Vaikka isot asiat jakavat maailmaa nyt uudella tavalla, yhteiskuntamme tärkeimmät asiat tapahtuvat yhä kodeissa.

Kodeilla on ensisijainen kasvattamisen vastuu lapsistamme. Vanhemmuus ansaitsee ja tarvitsee tukea.

Ja tämä maa tarvitsee parempaa perhepolitiikkaa. Paljon on Keskusta jo tehnyt palveluiden ja toimeentulon eteen, mutta lupaamme tehdä enemmän. Lapsiperheiden kotiapu, joustavat työpaikat, toimivat neuvolat ja päiväkodit, joissa on tuttu aikuinen vastassa.

Keskusta lupaa korottaa lapsilisää 200 eurolla vuodessa. Miksi? Koska se on oikein. Kodeissa kasvaa tulevaisuus.

Ja todellakin, me tarvitsemme myös toimivan peruskoulun. Se on sivistyneen Suomen perusta.

Nyt peruskoulusta pääsee nuoria, jotka eivät osaa lukea tai kirjoittaa. Suomi on pettänyt nämä nuoret. Peruskoulun on palattava perusasioihin. Vähemmän somea, vähemmän häiriöitä. Enemmän rakennetta ja rauhaa – niin opettajille kuin oppilaille.

Viime vuonna syntyi vähemmän lapsia kuin 150 vuoteen. Lapsia ja nuoria on maassamme nyt niin vähän, ettei yhtäkään ole varaa syrjäyttää toivottomuuteen.

Tunnistamme myös perheiden erilaisuuden. Yhdenkään lapsen ei pidä joutua selittelemään perhettään. Jokainen perhe on arvokas.

Suomi tarvitsee lisää lapsia, lisää ihmisiä. Myös ulkomailta. Sillä Suomi vanhenee. Meitä on liian vähän. Sopeutuminen vanhenevaksi kansakunnaksi on suurin tulevaisuuden kysymyksemme.

Hyvät kuulijat,

Lähipalvelut. Ikäihmiset ansaitsevat parhaimman mahdollisen hoivan, eivät enää ihmisoikeuksia rikkovaa turvattomuutta. Mielenterveydenkin hoitoa on saatava lähipalveluna. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset tarvitsevat kokemuksen työnsä arvostuksesta.

Keskustalaiset,

Kun lähdimme kuntavaaleihin, eivät ennusteet luvanneet paljoa. Mutta toisin kävi. Paransimme tulosta reilusti. Kunnonajoitus oli kohdallaan, onnistuimme odotuksiin nähden ihan hyvin.

Aluevaaleissa kävi ihan samalla tavalla. Maailmanlopun ennusteista huolimatta vaali-iltana taulussa oli 19,2 prosentin kannatus. Yllätimme isosti ja näytimme epäilijöille.

Taisimme yllättää itsemmekin.

Ystävät, se sama voi tapahtua taas.

Keskusta onnistuu kyllä! Ensimmäinen ja tärkein askel on, että jokainen tässä salissa uskoo siihen.

Vaalityöstä sopii innostua samalla tavalla kuin lapset talven ensilumesta!

Täällä on paikalla ihmisiä, jotka ovat nähneet monet vaalit. Kiitos teille, minä tarvitsen teitä. Kansanvalta tarvitsee teitä.

Te olette taistelleet tämän kansanliikkeen ajamien asioiden puolesta vuosikymmeniä kylissä ja kaupungeissa. Kuinka monta kertaa tuon taipaleen aikana teille on sanottu, että nyt se auringonlasku koittaa? Onko se koittanut? Ei. Ei se ole. Eikä se muuten koita nytkään. Taas tulevat tuomiopäivän toitottajat pettymään.

Suomen ja Suomen keskustan selviäminen historian murroskohdissa ei ole tapahtunut itsestään. Vaan joka kerta kovalla työllä.

Täällä on paikalla vaalien ensikertalaisia. Mahtavaa, kiitos, että olette lähteneet mukaan!

Antakaa intonne tarttua, Suomi tarvitsee uusia ajatuksia. Kaikki on mahdollista! Keskusta on vaalityön jättiläinen!

Vaalit voitetaan ihmisten kohtaamisella, sen kertomisella, mitä juuri me olemme ja mitä juuri me edustamme. Tehdään työtä tosissaan ja pilke silmäkulmassa.

Keskusta on ainoana puolueena omaleimainen made in Finland. Se tarkoittaa, että saatamme taipua tuulessa, mutta emme katkea.

Olemme itse asiassa niin omaleimainen ja vaikeasti määriteltävä kansanliike, että olemme itsellemmekin välillä suuri mysteeri!

Paikallisuuden ja kohtuuden puolue ei suostu muiden antamaan muottiin.

Tulevissa vaaleissa on kysymys ihmisen arvosta, kotien pärjäämisestä, porukkaan kuulumisesta. Leivästä, lämmöstä, lähipalveluista – ja luottamuksesta. Turvallisuudesta, taloudesta ja tulevaisuudesta. Ihan perusasioista. Siitä, että Suomi on jatkossakin maailman paras maa juuri meille.

Nyt näytetään, mistä keskusta on tehty.

Siispä: Eteenpäin! Keväthanki kantaa!

Keskustan vaalisivut

Lue seuraavaksi

Juha Määttä Keskustan viestintäpäälliköksi
Keskustan uudeksi viestintäpäälliköksi on valittu filosofian maisteri Juha Määttä. Nimityksen teki 10.10.2024 kokoontunut Keskustan puoluehallitus.
10.10.2024 / Uutiset

Maamme taloudellinen tilanne on vakava, mutta ideologinen toisen värisiltä ihmisiltä avun poistaminen ei auta. Suomen nykyhallitus laittaa Afrikan kehitysyhteistyöhanoja kiinni eikä näe Afrikan valtioita potentiaalisena kauppakumppanina, huomautti Keskustan kansanedustaja Anne Kalmari ryhmäpuheessa, kun eduskunta kävi lähetekeskustelua Kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteosta. Kalmari muistutti puheessa myös, että Kauppa- ja kehityspolitiikka on osa turvallisuutta. Lisäksi hän totesi, että Suomella olisi annettavaa erityisesti yrittäjyyteen kannustamisessa. Ruokaturvan osaaminen ja siitä viestin vieminen puolestaan on osa ilmastonmuutoksen torjuntaa.
9.10.2024 / Blogit ja ryhmäpuheenvuorot
EtusivuAjankohtaistaUutisetPuheenjohtaja Annika Saarikko Keskustan eduskuntavaalistartissa 27.1.2023