Siirry sisältöön

Puheenjohtaja Kaikkonen vappupuheissaan: Datakeskusbuumiin saatava koordinaatiota

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen vappupuheissa

Suomeen kohdistuu parhaillaan paljon datakeskusinvestointeja. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan kiinnostus on myönteinen asia, mutta kehitystä on pystyttävä ohjaamaan hallitummin. Kaikkonen puhui asiasta vappupuheissaan Hyvinkäällä, Keravalla ja Kyösti Kallion patsaalla Helsingissä.

– On hienoa, että Suomi kiinnostaa. Meillä on vakaa yhteiskunta, vahvaa osaamista ja ilmasto, joka sopii tähän toimintaan erinomaisesti, Kaikkonen sanoo.

Kaikkosen mukaan Suomen ei pidä tyytyä pelkkään datakeskusten sijoituspaikan rooliin, vaan tavoitteiden on oltava korkeammalla.

– Suomen pitää tavoitella enemmän. Suomesta on tehtävä tekoälyn ja digitaalisten palveluiden kärkimaa, ei pelkkä datakeskusreservaatti.

Hänen mukaansa investointien on tuotava maahan korkeamman jalostusasteen työtä, osaamista ja palveluita.

– Investointien pitää jättää tähän maahan muutakin kuin sähkölasku. Datakeskusten lisäksi tarvitsemme muitakin investointeja, Kaikkonen toteaa.

– Suomen kohtuullinen sähkön hinta on merkittävä kilpailuetu teollisuudelle ja tärkeä asia kotitalouksille.

– Tästä tasapainosta on pidettävä kiinni. Nyt suunnitteilla olevien datakeskusten sähkönkulutus voi vastata usean ydinvoimalan tuotantoa. Jos kokonaisuutta ei hallita, sähköstä voi tulla pulaa ja hinta nousee kaikille. Datakeskusbuumi ei saa johtaa sähkön hinnan karkaamiseen.

Kaikkonen korostaa, ettei vastusta datakeskusten rakentamista.

– En ole kieltämässä datakeskusten rakentamista. Kyllä niitä Suomeen mahtuu aika montakin.

Hänen mukaansa tilanne kuitenkin uhkaa ylikuumentua ilman selkeää kokonaiskuvaa ja koordinaatiota.

– Tällä hetkellä tilanne ei näytä olevan kenenkään hallussa. Siksi tarvitaan koordinaatiota.

– Valtiolla, käytännössä työ- ja elinkeinoministeriöllä, on oltava ajantasainen kokonaiskuva siitä, kuinka paljon datakeskuksia Suomeen on tulossa ja mitä se tarkoittaa sähkön saatavuudelle, hinnalle, huoltovarmuudelle ja siirtoverkolle.

– On tiedettävä, mitä kokonaisuus tarkoittaa sähkön hinnalle ja saatavuudelle. Tätä kokonaisuutta on pystyttävä johtamaan.

Hänen mukaansa investoinneille voidaan ja pitää tulevaisuudessa asettaa myös ehtoja.

– Jos Suomi tarjoaa investoinneille etuja, vastineeksi on voitava edellyttää hukkalämmön hyödyntämistä, energiatehokkuutta, kulutusjoustoa ja sitä, että toiminta tuo Suomeen osaamista, työpaikkoja ja palveluita. Ei pelkästään palvelinkapasiteettia.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetPuheenjohtaja Kaikkonen vappupuheissaan: Datakeskusbuumiin saatava koordinaatiota