Siirry sisältöön

Puoluetoimistolle uusia työntekijöitä – viestintäpäälliköksi Laura Ruohola

Ruohola on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri Tampereen yliopistosta, pääaineenaan aluetiede ja ympäristöpolitiikka.

– Olen hyvin iloinen valinnastani ja siitä, että pääsen hyödyntämään pitkää työkokemustani viestinnän eri saroilla nyt myös tässä uudessa tehtävässäni, Ruohola iloitsee.

Ruohola on työskennellyt monipuolisesti toimittajana eri televisiokanavilla, esimerkiksi Ylellä urheilutoimittajana sekä juontajana sisustusohjelmissa Nelosella ja MTV:llä. Ruohola on työskennellyt myös viestinnän ja markkinoinnin parissa esimerkiksi kuninkuusraveissa, loma-asuntomessuilla sekä yrittäjänä.

– Olen viime vuodet tehnyt töitä muun muassa sisustamisen, rakentamisen ja urheilun saralla. Tulen ehdottomasti pitämään nämä asiat elämässäni myös jatkossa ja luulen, että urheilutoimittajan taustasta voi hyvinkin olla hyötyä myös politiikan pelikentillä, Ruohola kertoo.

Ruohola aloittaa tehtävässä huhtikuun alkupuolella.

-Hienoa, että saamme Ruoholan osaksi Apollonkadun viestintätiimiä. Ruoholan monipuolinen mediakokemus sekä sisältöosaaminen tulee tukemaan Keskustan entistä vaikuttavampaa viestintää, Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska sanoo.

***

Keskustan taloussihteeriksi Katri Kinnunen

Keskustan taloussihteeriksi valittiin vantaalainen Katri Kinnunen.

Kinnunen on koulutukseltaan merkantti. Hän on työskennellyt monipuolisesti kirjanpito- ja taloustehtävissä yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Kinnunen aloittaa tehtävässä huhtikuun alussa.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetPuoluetoimistolle uusia työntekijöitä – viestintäpäälliköksi Laura Ruohola