Siirry sisältöön

Puska: Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen ansaitsee kaiken tuen

– Kohtuullinen päivittäinen liikunta kävelyn tai pyöräilyn muodossa vähentää useita terveydellisiä riskejä ja auttaa painonhallintaa. Se suojaa monilta kansantaudeilta sekä lisää hyvinvointia ja toimintakykyä. Tällainen kehitys vähentää myös sote-palvelujen tarvetta ja edistää muutenkin kansantalouden tavoitteita. Sillä voi myös säästää omia matkakustannuksiaan, toteaa Puska.

Terveyden ylläpitäminen liikunnalla ja terveillä elintavoilla on kestävää kehitystä parhaimmillaan. Kun motorisoidun liikenteen päästöjä voidaan näin vähentää, se auttaa ruuhkien ja melun vähentämisessä sekä ilmastonsuojelussa.

– Periaatepäätöksessä on joukko tärkeitä toimenpide-ehdotuksia. Aivan avainasemassa on helpottaa kävelyn ja pyöräilyn mahdollisuuksia kaupungeissa. Päätös tähdentää kävelyn ja pyöräilyn infrastruktuurin kehittämistä sekä kävely- ja pyöräteiden kunnossapitoa ja hoitoa. Nämä ovat kansalaisten kävelyn ja pyöräilyn edistämisen kannalta aivan keskeisiä tekijöitä, joille kaupunkisuunnittelussa tule panna suuri paino, sanoo Puska.

Tärkeää myös, että päätöksessä on mukana lainsäädännön, ohjauksen ja koulutuksen kehittäminen. Tämä vaatii poikkihallinnollista yhteistyötä.

– Kansalaiset ovat monella tavalla kiinnostuneita omasta terveydestään ja halukkaita pyrkimään terveyttä edistäviin muutoksiin. Tällaisten muutosten helpottaminen on positiivinen keino ja avainasemassa. Kävelyn ja pyöräilyn edistämisessä yhtyvät terveydelliset ja monet muut hyödyt. Tämän periaatepäätöksen toimien toteuttaminen ei vaadi suuria lisäkustannuksia ja ansaitsee kaiken tuen, toteaa Puska.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Lohi velkajarrutyöryhmän raportista:
Keskustan varapuheenjohtaja, valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi kommentoi velkajarrutyöryhmän raporttia "talouskasvu ja tuottavuuden parantaminen kaikki kaikessa".
25.2.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Missä ovat hallituksen lupaamat 100 000 työpaikkaa?
Suomen työllisyystilanne on ajautunut hälyttävään suuntaan. Työttömyys on noussut rajusti, ja yhä useampi suomalainen on vailla työtä. Suunta on ollut väärä. Tilanne näkyy ihmisten arjessa, yritysten näkymissä ja koko maan tulevaisuudessa.
23.2.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetPuska: Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen ansaitsee kaiken tuen