Siirry sisältöön

Ministeri Tiilikainen: Kivihiili kielletään 2029 – kannustepaketti nopeille luopujille

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 10.4.2018

Hallitus on päättänyt, että kivihiilen käyttö energiantuotannossa kielletään lailla vuonna 2029. Lisäksi valmistellaan 90 miljoonan euron kannustepaketti niille kaupunkien kaukolämpöyhtiöille, jotka sitoutuvat luopumaan kivihiilen käytöstä jo vuonna 2025.

– Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä paljon aiottua nopeammin. Luopumalla kivihiilen energiakäytöstä lämmityksen päästöjä vähennetään merkittävästi, toteaa ministeri Kimmo Tiilikainen.

– Kivihiilestä jo vuonna 2025 irtautuvien kaupunkien kannustepaketilla tuetaan kivihiiltä korvaavia investointeja. Tuki jakautuu puoliksi uusiutuvalle yhdistetyn sähkön ja lämmöntuotannolle (CHP) ja puoliksi muille hiiltä korvaaville teknologioille. Uusiutuvan CHP:n tukemisella turvataan samalla sähkön tuotantokapasiteetin riittävyyttä huippukulutustilanteissa, Tiilikainen muistuttaa. Kannustepaketti toteutetaan EU:n määrittelemien valtiontukisääntöjen puitteissa.

– Paketti rahoitetaan pienentämällä uusiutuvan sähkön tarjouskilpailuun ehdotettua kahden terawattitunnin vuosituotantoa 1,4 terawattituntiin. Tuen uudelleensuuntaaminen uusiutuvasta sähköstä uusiutuvaan lämpöön on perusteltua, koska sähkön tuotannosta päästötöntä on jo liki 80 prosenttia, mutta kaukolämmöntuotannosta uusiutuvaa on vasta 36 prosenttia, toteaa Tiilikainen.

Nämä uudelleenmäärittelyt eivät edellytä muutoksia eduskunnan käsittelyyn olevaan hallituksen esitykseen, johon sisältyy ehdotus uusiutuvan energian tarjouskilpailuun perustuvasta preemiojärjestelmästä.

Kivihiilen käytön kieltämiseen tähtäävä hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokauden aikana.

Lue seuraavaksi

Tule meille töihin - haemme talousassistenttia sekä tapahtuma- ja kokousasiantuntijaa
Oletko työhön tarttuva ja tulevaisuuteen katsova tekijä, etkä pelkää haasteita? Meillä olisi sinulle töitä! Etsimme vakituiseen työsuhteeseen Keskustan puoluetoimistolle Helsinkiin kahta tekijää puolue- ja järjestötoiminnan näköalapaikalle kehittämään toimintaamme entistä paremmaksi.
20.3.2025 / Uutiset
Antti Kaikkonen Keskustan palvelupäivässä: Hyvinvointi on päivän teema
Turvallinen Suomi rakennetaan paitsi pitämällä huolta viranomaisista ja puolustuksesta, myös pitämällä huolta siitä että ihmisiä ei pelota vanheneminen, vanhan tai vammaisen läheisen pärjääminen, tai se että selviänkö hädän tullen ajoissa lääkäriin.
20.3.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetMinisteri Tiilikainen: Kivihiili kielletään 2029 – kannustepaketti nopeille luopujille