Skip to content

Keskustan puoluekokous sai 302 aloitetta vastattavakseen

Aloitteiden suurimmat aihekokonaisuudet ovat puolueen järjestötoiminta, talous ja verot, sosiaali- ja terveyskysymykset ja koulutuspolitiikka. Nämä samat aihealueet painottuvat puoluekokouksesta toiseen.

– Edellisiin puoluekokouksiin verrattuna yksittäisiä ”muotiaiheita” ovat nyt muun muassa muovin käytön vähentäminen, merimetsojen ja hylkeiden aiheuttamat haitat ja koulutuksen osalta sen saavutettavuus ja tasa-arvo. Normaalia vähemmän aloitteita tuli esimerkiksi perusväylänpidosta, ynnää puoluesihteeri Ovaska aloitesatoa.

Keskustan jäsenjärjestöillä on oikeus tehdä aloitteita puoluekokoukselle yhteiskunnallisesti tärkeiden tai Keskustan omaan toimintaan liittyvän asioiden päättämiseksi tai edistämiseksi. Ovaskan mukaan kaikki aloitteet ovat nyt puolueen työryhmien käsiteltävinä. Vastauksista niihin päättää lopullisesti Sotkamon puoluekokous 10.6.2018. Vastaus aloitteeseen voi olla sitä tukeva, osittain tukeva tai kielteinen.

– Määrä on huikea ja enemmän kuin pitkiin aikoihin. Tämä kertoo siitä, että puoluedemokratia on Keskustassa voimissaan, ainakin jos sitä mitataan järjestöjemme aktiivisuudella ottaa kantaa politiikan asiakysymyksiin ja puolueen kehittämiseen, toteaa puoluesihteeri Jouni Ovaska.

Lue seuraavaksi

Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluesihteeriksi valittu Antti Siika-Aho
Keskustan uusi puoluesihteeri on filosofian maisteri, yhteiskuntasuhdepäällikkö Antti Siika-Aho.
23.9.2023
Keskustan varapuheenjohtajaksi on valittu Hilkka Kemppi
Varapuheenjohtajan paikka aukeni, kun Riikka Pakarinen ilmoitti luopuvansa varapuheenjohtajan tehtävästä Turun ylimääräisessä puoluekokouksessa.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan puoluekokous sai 302 aloitetta vastattavakseen