Siirry sisältöön

Saarikko: Perustulokokeilulla kohti toimivampaa sosiaaliturvaa

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

–  Perustulokokeilussa voimme kokeilla keskeisten peruusetuuksien yhdistämistä tavalla, jossa työn ja sosiaaliturvan yhdistäminen helpottuu ja tukea tarvitsevan asema paranee.
Saarikko iloitsee myös siitä, että Sipilän hallituksen päättämä kokeilu perustulosta on saanut osakseen myönteistä kansainvälistä huomiota.

– Suomalainen hyvinvointiyhteiskuntamalli on ainutlaatuinen. Vielä kiinnostavammaksi sen tekee rohkeutemme uudistaa sitä yhteiskuntarakenteen muuttuessa.

Saarikon mukaan Keskustalle perustulokokeilu on tärkeä osa toimeliaisuuden esteiden poistamista ja byrokratian purkamista. Tavoitteena pitää olla, että sosiaaliturvan tukeutuvalle ihmiselle työn vastaanottaminen on aina kannattavaa ja vaivatonta.

–  Tämä edellyttää uuden kokeilemista ja rohkeutta isoihinkin uudistuksiin. Perustulokokeilun avulla viemme pitkää keskustelua perustulosta vihdoinkin konkreettiseksi kokeiluksi ja pääsemme eteenpäin perusturvan uudistamisessa.  Pidän hyvänä, että työryhmä ehdottaa kokeilun piiriin kaksi otantaa; satunnaista valtakunnallista joukkoa sekä alueellisempaa intensiivisempää otantaa.

Annika Saarikko ei halua hallituksen tyytyvän sosiaaliturvan kehittämisessä välttämättä vain perustulokokeiluun.

– Nyt on haettava ratkaisuja, jotka helpottavat sosiaaliturvaa tarvitsevan kansalaisen arkea ja tekevät työnteosta aina kannattavaa. Yksi sellainen voisi myös olla erilaisten asumistukien yhdistäminen ja siten mallin yksinkertaistaminen.

Lue seuraavaksi

Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
Keskustan uusi varapuheenjohtaja täräyttää: äänestysikäraja laskettava 16 vuoteen
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markku Siponen on huolissaan nuorten syrjäytymisestä. Siponen nostaa uudeksi näkökulmaksi keskusteluun nuorten laajemman osallistamisen. Osallistamisen keinoiksi hän esittää äänestysikärajan laskemista ja koko ikäluokkaa koskevaa palvelusvelvollisuutta
9.6.2026 / Uutiset
Lapsiperheitä suojattava velkajarrun toimeenpanossa - Keskustan puoluekokouksen kannanotto 7.6.2026
Lapsiperheiden turvallinen arki ja toimeentulo sekä perheen perustamiseen rohkaisu ovat Keskustan talouspolitiikan kulmakiviä.
7.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetSaarikko: Perustulokokeilulla kohti toimivampaa sosiaaliturvaa