Siirry sisältöön

Saarikko: Puolustusministeriö näyttää suuntaa – etätyö ei jää vain koronailmiöksi

Annika saarikko keskustakirjasto oodissa. Toimittajat ympäröivät häntä. Taustalla Keskustan logo roll-up
Annika saarikko keskustakirjasto oodissa. Toimittajat ympäröivät häntä. Taustalla Keskustan logo roll-up

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko näkee puolustushallinnon kasvavat etätyömahdollisuudet suuntana, johon koko Suomen työelämää on vietävä. Puolustusministeri Kaikkonen kertoi tiistaina ratkaisuista, jotka edistävät tuhansien työntekijöiden alueellisesti joustavan työn jatkumista myös koronan jälkeen. Saarikon mukaan etätyöstä on tehtävä pysyvä osa tulevaisuuden työelämää.

-Korona-aika on osoittanut, että monissa tehtävissä etätyö on mahdollista ja tehokasta. Etätyön myötä mahdollistuu monipaikkainen työelämä, jossa ihminen voi valita asuinpaikkansa vapaammin.

-Monipaikkaisuus on iso mahdollisuus perheille ja alueille. Laajentuvat etätyömahdollisuudet ovat iso yhteiskunnallinen muutosvoima, Saarikko sanoo.

Saarikko sanoo, että tulevaisuuden työpiste voi olla maaseudulla, kaupungissa tai vaikkapa ikääntyvien vanhempien lähellä. Mökkien ja kakkosasuntojen merkitys korostuu. Valtiolla tehtävä on tarttua tähän trendiin ja vauhdittaa sitä. Esimerkiksi verkkoyhteyksien vahvistamiseksi kaupunkien lisäksi myös maaseudulla on tehtävä päätöksiä tulevina viikkoina.

-Edistyksen jarrut, kuten pätkivät verkkoyhteydet, on siivottava tieltä. Työn ja arjen edellytyksiä on rakennettava tasapainoisesti koko maahan.

-Keskustalle tulevaisuuden Suomi on monipaikkainen Suomi, toteaa Saarikko.

Lue seuraavaksi

Kun maailmalla tuulee, Suomen paketti on pidettävä kasassa
Kansanedustajat kävivät keskiviikkona 12.2.2025 eduskunnassa kuluvan vuoden valtiopäivien aloituskeskustelun. Keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen sanoi ryhmäpuheessaan, että kokoomuksen ja perussuomalaisten kauniit lupaukset ja kovat tavoitteet ovat monilta osin karanneet kauemmaksi kuin hallituksen aloittaessa. Kaikkonen muistutti, että Keskustalla on konkreettisia eväitä parantaa Suomen talouskasvua ja pelastaa ihmisten palvelut.
12.2.2025 / Uutiset
Talouspolitiikan arviointineuvosto Keskustan kannalla: Hyvinvointialueiden alijäämien kattamiseen tarvitaan lisää joustoa
Sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat kasvaneet nopeasti, ja monet hyvinvointialueet olivat selkeästi alijäämäisiä 2023 ja 2024. Hyvinvointialueiden sääntely edellyttää kertyneiden alijäämien kattamista vastaavilla ylijäämillä 2025 ja 2026, mikä vaatii monella alueella merkittäviä menoleikkauksia. Niitä on jo tehty palveluverkkoa karsimalla ja henkilöstöä vähentämällä, mikä entisestään vaikeuttaa hoitoon pääsyä. Keskusta on esittänyt aluevaaliohjelmassaan hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämien kattamiseksi vuoden 2028 loppuun asti. Samoilla linjoilla on talouspolitiikan arviointineuvosto.
6.2.2025 / Ehdokaskirjeet 2025
EtusivuAjankohtaistaUutisetSaarikko: Puolustusministeriö näyttää suuntaa – etätyö ei jää vain koronailmiöksi