Siirry sisältöön

Sipilä: Tasa-arvoiset palvelut turvattava koko maassa

– Keskustan päävastustaja ei ole mikään puolue, vaan ihmisten palvelujen heikkeneminen. Jos uudistuksia ei tehdä, emme pysty pitämään kaikkia mukana myös tulevaisuudessa. Rahat loppuvat.

– Siksi Keskustan vaihtoehto kuntavaaleissa on huolenpitoa – huomennakin. Sosiaali- ja terveyspalvelu- sekä maakuntauudistus tehdään, jotta pystymme pitämään tasa-arvoisesti jokaisesta suomalaisesta huolta ja turvaamaan palvelut koko maassa. Tälle uudistuspolitiikalle pyydämme suomalaisten tukea, Sipilä sanoi maakuntakierroksellaan Kotkassa, Haminassa, Lappeenrannassa, Imatralla, Rautjärvellä, Parikkalassa ja Savonlinnassa lauantaina.

Sipilä hämmästelee SDP:n kantaa, jonka mukaan uudistus tulisi ainakin osin palauttaa lähtöruutuun vain neljä-viisi kuukautta sen jälkeen, kun se on vuoden 2019 alussa tullut voimaan.

– Se vaarantaisi tasa-arvoiset perus- ja lähipalvelut ja johtaisi siihen, että emme pysty pitämään kaikkia mukana. Suomen ongelmia ei ole enää varaa vatuloida. Vaihtoehdottomuus ei vie Suomea eteenpäin. Kuntiin tarvitaan tekijöitä, jotka vievät uudistuksia eteenpäin myös käytännössä.

Lue seuraavaksi

Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
Keskustan uusi varapuheenjohtaja täräyttää: äänestysikäraja laskettava 16 vuoteen
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markku Siponen on huolissaan nuorten syrjäytymisestä. Siponen nostaa uudeksi näkökulmaksi keskusteluun nuorten laajemman osallistamisen. Osallistamisen keinoiksi hän esittää äänestysikärajan laskemista ja koko ikäluokkaa koskevaa palvelusvelvollisuutta
9.6.2026 / Uutiset
Lapsiperheitä suojattava velkajarrun toimeenpanossa - Keskustan puoluekokouksen kannanotto 7.6.2026
Lapsiperheiden turvallinen arki ja toimeentulo sekä perheen perustamiseen rohkaisu ovat Keskustan talouspolitiikan kulmakiviä.
7.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetSipilä: Tasa-arvoiset palvelut turvattava koko maassa