Siirry sisältöön

Sipilän joukko esitteli tulevan hallituksen vision sekä turvallisuus-, EU- ja maahanmuuttolinjaukset

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

– Visiot monesti ymmärretään herrojen ja rouvien höttönä, mutta jos tämä tarkasti luetaan, täältä löytyvät avainsanat siihen, mitä me haluamme muuttaa, Sipilä kertoi tulevan hallituksen tavoitepaperista vuodelle 2025.

Sipilä selvitti, että nykytilanteesta päästään visioon eli tavoitetilaan viiden valitun strategisen painopisteen kautta. Painopisteitä ovat hyvinvointi, työ ja työllisyys, koulutus ja osaaminen, biotalous ja toimintatavat (esim. normien purku ja digitalisaatio). Lisäksi ns. kivijalkatyöryhmiä ovat kestävää julkista taloutta, sisäistä turvallisuutta sekä rakenneuudistuksia pohtivat ryhmät.

UTP-, EU- ja maahanmuuttolinjaukset sovittiin ensimmäisinä

Sipilän mukaan turvallisuuspoliittisessa linjauksessa merkittävää on sen ilmaiseminen suoraan, että Itämeren turvallisuustilanne on heikentynyt Ukrainan kriisin vuoksi. Nato-linjauksissa puolestaan mennään Sipilän mukaan sillä linjalla, jotka yhteisesti sovittiin puoluejohtajien tapaamisessa presidentti Sauli Niinistön vieraana joulukuussa. Sen mukaan Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa, joka toteuttaa käytännönläheistä kumppanuutta Naton kanssa ja ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä.

EU:n suhteen hallitusneuvottelupuolueet haluavat pitää aktiivisen linjan, jossa Suomen kansallisia etuja ei unohdeta. Myös EU-byrokratian vähentämiseen hallituspohja haluaisi vaikuttaa.

Kiintiöpakolaisten määrä halutaan pitää ainakin ennallaan, mutta myös EU:n suuntaan halutaan toimia aktiivisesti etenkin ihmiskauppakysymyksissä.

Tiedotustilaisuudessa kysyttiin, kuinka paljon etenkin perussuomalaiset ja kokoomus ovat joutuneet tinkimään omista kannoistaan, jotta yhteinen linja on saatu tehtyä. Molemmat puheenjohtajat myönsivät, että toinen korostaisi mielellään yksiä lauseita, toinen toisia. Yhdessä kuitenkin ollaan yhteisten linjausten takana. Sipilällä oli myös asiasta näkemys:

– Tästä keskeltä tulee automaattisesti oikea linjaus, Sipilä myhäili.

Puheenjohtajat totesivat, että linjaukset saatiin soviteltua lähinnä sen vuoksi, että jo tunnusteluvaiheessa niistä käytiin niin perusteelliset keskustelut, että nyt ei enää tarvittu suurta vääntöä.

Suomen saamaan EU-komission varoitukseen taloudesta Sipilä suhtautui tyynesti ja vastuuta korostaen.

– EU-komissiolle annetaan vastaus kesäkuussa. Kyllä meillä siihen on silloin valmius. Parhaillaan työskentelevä hallitusneuvottelujen talousryhmä nyt pureskelee tätä ja heidän työnsä yhteydessä vastaus löytyy myös tähän.
Myös Soini ja Stubb totesivat, että omat asiat pitää laittaa kuntoon etenkin, koska Suomi on vaatinut myös muilta talouskuria.

Hallitusneuvottelut jatkuvat Smolnassa myös helatorstaina.

Lue seuraavaksi

Kaikkonen Orpolle: Pelkkä toivominen ei riitä – hallituksen tehtävä uusia päätöksiä talouden pelastamiseksi
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii hallitukselta uusia toimia Suomen talouden ja työllisyyden vahvistamiseksi. Lähi-idän kiristyneen tilanteen vaikutukset voivat hänen mukaansa heikentää entisestään jo valmiiksi vaikeaa taloustilannetta.
5.3.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Työttömyysturvan suojaosa on palautettava – työn tekemisen on oltava kannattavaa
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii hallitusta korjaamaan virheensä ja palauttamaan suojaosan pikaisesti. Suomen työttömyys on kasvanut ja talous laahaa. Samaan aikaan hallitus on poistanut työttömyysturvan suojaosan, joka mahdollisti sen, että työtön saattoi ottaa vastaan lyhyitä ja määräaikaisia keikkatöitä ilman kohtuutonta tulonmenetystä.
27.2.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetSipilän joukko esitteli tulevan hallituksen vision sekä turvallisuus-, EU- ja maahanmuuttolinjaukset