Siirry sisältöön

Sipilän visio Suomen seuraavalle vuosikymmenelle

Juha Sipilä punainen paita studiokuva
Juha Sipilä punainen paita studiokuva

– Tarvitsemme vahvan ja kilpailukykyisen pääkaupunkiseudun. Samoin tarvitsemme vahvan, koko maan kattavan koulutusjärjestelmän, mahdollisuuden harrastaa ja kehittää itseään eri tavoin vapaa-ajalla, elinvoimaiset maakunnat, puhdasta lähiruokaa sekä investointeja niin puun käyttöön kuin laajemminkin biotalouteen, Juha Sipilä kirjoittaa kirjassaan.

Kirjassa Sipilä kertoo näkemyksiään tulevasta sekä käy lyhyesti läpi mennyttä. Sipilä esittelee kokonaisvaltaisen visionsa Suomen seuraavalle vuosikymmenelle.

Koko Suomen kehittämisen lisäksi Sipilä esittää ratkaisuja muun muassa hyvinvointiyhteiskunnan vahvistamiseksi, koulutuksen tasa-arvon edistämiseksi ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

– Suomi tarvitsee ensi kaudellakin määrätietoista johtamista. Työllisyys ei nouse itsestään. Perusturvaan ja koulutukseen voidaan satsata, kun työllisyys paranee. Keskustalla on näihin asioihin keinot ja ennen kaikkea näytöt siitä, että keinot toimivat.

Sipilä kirjoittaa lähtevänsä vaaleihin täynnä intoa tarttua Suomen seuraaviin haasteisiin. Hän arvioi, että haasteet ovat nyt kovin erilaisia kuin neljä vuotta sitten. Silti tarvitaan samanlaista tekemisen henkeä ongelmien ratkaisemiseksi; mikään ei muutu itsestään.

– Tässä kirjasessa olen esittänyt lentosuunnitelman jatkolennolle. Jos siihen tarvitaan kokenutta kipparia, olen käytettävissä.

Koko kirja löytyy täältä: https://www.juhasi.fi/julkaisut/

Keskustan Facebookissa on myös video, jossa Juha kertoo kirjastaan>>

Lue seuraavaksi

Keskustan Lohi kiittää: Pääministeri valitsi Keskustan linjan
Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi kiittää pääministeri Petteri Orpoa myönteisestä suhtautumisesta hyvinvointialueiden rahoituskriisin korjaamiseen.
1.2.2026 / Uutiset
Keskusta: Naapuriavusta osa ikäihmisten hoivan ratkaisua
Naapureiden ja tuttavien tarjoama läheisapu helpottaa monen ikäihmisen arkea. Keskusta esittää, että läheisavusta tehtäisiin kaikille tarjolla oleva palvelu. Keskusta on huolissaan vanhustenhoidon tulevaisuudesta ja työikäisten kasvavasta hoivavastuusta.
1.2.2026 / Uutiset
Kaikkonen Keskustapäivillä: Keskusta harkitsee välikysymystä suurtyöttömyydestä
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen on vakavasti huolissaan Suomen nopeasti heikentyneestä työllisyystilanteesta. Hänen mukaansa Suomi on ajautunut suurtyöttömyyteen, eikä hallitus ole onnistunut kääntämään suuntaa.
31.1.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetSipilän visio Suomen seuraavalle vuosikymmenelle