Siirry sisältöön

Sonja Huttunen poliittiseksi suunnittelijaksi Keskustan puoluetoimistoon

Huttusen toimenkuvaan kuuluu poliittinen valmistelu ja osallistuminen Keskustan viestintään. Painopisteinä ovat esimerkiksi sosiaalinen media ja muut digitaaliset viestintäkanavat. Tehtävä on määräaikainen 31.5.2019 asti.

Huttunen toimii tällä hetkellä Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustajana. Hän toimii myös koko Keskustan yhteisen mentoriohjelman Vaikuttajakiihdyttämön projektikoordinaattorina. Aiemmin Huttunen on työskennellyt mm. toimittajana.

Vuonna 2016 Huttunen edusti nuorisodelegaattina suomalaisia nuoria osana Suomen YK-yleiskokousvaltuuskuntaa.

Huttunen on valmistunut maisteriksi Trinity College Dublinista. Hän on opiskellut kansainvälisiä suhteita ja rauhantutkimusta.

Huttunen aloittaa Keskustan puoluetoimistossa mahdollisimman pian.

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Missä ovat hallituksen lupaamat 100 000 työpaikkaa?
Suomen työllisyystilanne on ajautunut hälyttävään suuntaan. Työttömyys on noussut rajusti, ja yhä useampi suomalainen on vailla työtä. Suunta on ollut väärä. Tilanne näkyy ihmisten arjessa, yritysten näkymissä ja koko maan tulevaisuudessa.
23.2.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Siika-aho lomatoiminnan alasajosta: Hallitus maksattaa epäonnistumisensa vammaisilla ja vähävaraisilla
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho peräänkuuluttaa hallitusta varmistamaan vähävaraisten ja heikommassa asemassa olevien perheiden tuetut lomat kevään budjettiriihessä.
23.2.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetSonja Huttunen poliittiseksi suunnittelijaksi Keskustan puoluetoimistoon