Siirry sisältöön

Tuleva meppi Mirja Vehkaperä lähtee puolustamaan pohjoisen etua

Vehkaperä oli ehdokkaana eurovaaleissa ensimmäistä kertaa vuonna 2014, ja hänen äänimääränsä oli 16 135. Vehkaperä lähtee Brysseliin koko perheen kanssa. Hänellä on puolisonsa kanssa kaksi lasta.

-Otan uuden haasteen innolla ja suurella mielenkiinnolla vastaan. Työ käynnistyy toisena varapuheenjohtajana kehitysvaliokunnassa sekä varajäsenenä ulkoasiainvaliokunnassa, Vehkaperä kertoo.

-Lähden europarlamenttiin ajamaan pohjoisten alueiden etua. Oikeudenmukaisen aluepolitiikan merkitys on suuri yhteisössä, jossa olosuhteet eri maiden välillä vaihtelevat suuresti. Myös syrjäisten seutujen ääni täytyy kuulua EU:n päätöksenteossa ja aluekehitysmäärärahojen jaossa, Vehkaperä vaatii.

Hän heittää haasteen myös pääministerille ja keskustan puheenjohtajalle Juha Sipilälle siitä, kuinka jatkossa yhdistettäisiin suomalaiset mepit paremmin Suomen vaikutusmahdollisuuksiin EU:ssa sekä suomalaisen lainsäädännön kehittämistyöhön.

Vehkaperä ottaa työlistalleen myös arktisen yhteistyön. Hän näkee yhteistyössä suurta potentiaalia, mikäli EU:n katse saadaan siirrettyä kohti pohjoisen tarjoamia mahdollisuuksia. Paljon on tehtävää myös liikenteeseen, logistiikkaan, energiaan, ympäristöön ja alkuperäiskansoihin liittyvien asioiden parissa, Vehkaperä listaa.

Vehkaperä on oululainen kolmannen kauden kansanedustaja. Tällä hetkellä hän toimii eduskunnassa liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtajana sekä jäsenenä ympäristövaliokunnassa. Lisäksi hän on Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja sekä jäsenenä Ylen hallintoneuvostossa ja Oulun kaupunginvaltuustossa.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi: Kauman esitys on otettava vakvasti - kokoomuksen on syytä kuunnella
Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ehdotti aikaisemmin tällä viikolla työttömyysturvan suojaosan palauttamista. Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kempin mukaan Kauman avaus on tärkeä ja ansaitsee tulla kuulluksi myös hallituksen sisällä.
24.3.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Antti Siika-aho: Kokoomuksen ja SDP:n johdolla Suomelle käy aina huonosti
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-ahon mukaan seuraavan vaalikauden tärkein tehtävä on pelastaa suomalaiset. Syöksykierre, johon Orpon hallitus on Suomen ajanut, on saatava poikki.
20.3.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Antti Siika-aho varoittaa äijäkulttuurista:
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho tyrmää hallituksen raskaussyrjintää lisäävän lakihankkeen ja peräänkuuluttaa tasa-arvon vahvistamista työelämässä.
19.3.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetTuleva meppi Mirja Vehkaperä lähtee puolustamaan pohjoisen etua